Kirjoittanut markoulvila 6.4.2019
Emmaus Suomen vaalimanifesti Maailma on suurten haasteiden edessä. Yhteiskuntamme perustuu kulutuksen jatkuvalle kasvulle, jonka seurausta ovat ilmastonmuutokset, jätevuoret, lajien sukupuuttoon kuoleminen sekä kasvava yhteiskunnallinen ja taloudellinen eriarvoisuus. Jollemme tee välittömästi…
Lue lisää: Emmaus Suomen vaalimanifesti »
Kirjoittanut TO 20.3.2019
Vuonna 2010 kasvukriittinen liike nosti jälleen kerran päätään Suomessa, kun useiden toimijoiden yhteistyönä syntynyt Kasvu murroksessa -konferenssi keräsi Vanhan ylioppilastalon täyteen kuulijoita. Sitä oli edeltänyt juurevien kohtuullisten vaatimusten esittäminen Kolilta…
Lue lisää: Kohtuusliikkeen lyhyt historia »
Kirjoittanut TO 6.2.2019
Kohtuusliikkeen pioneerit Markku Aho, Eeva-Stiina ja Paula Lönnemo (kuvassa) ja Tiina Walldén kertovat, miten paikalliset kohtuusliikkeet toimivat – ja miten kaikki sai alkunsa. Tuulet voimistuvat. Kotkassa, meren rannalla, ilmastonmuutos…
Lue lisää: Karjala, Kotka ja Salo – Mitä on kohtuustoiminta paikallisliikkeissä? »
Kirjoittanut nooraharju 25.1.2019
Ruoka on jokaisen ihmisen välttämätön hyödyke. Monessa voimme säästää ja kulutusta pienentää, mutta jokaisen on kuitenkin syötävä pysyäkseen hengissä. Siitä syystä ei ole yhdentekevää tarkoin miettiä millaista ruokaa syömme. Väestö…
Lue lisää: Ruuantuotanto ilmastonmuutoksen kourissa »
Kirjoittanut TO 18.1.2019
Mitä tekemistä kapitalismilla on luonnonvarojen kulutuksen ja epätasa-arvon kanssa? Toni Ruuskan ja Pasi Heikkurisen kirjoitus tiivistää, miksi kannattaa puhua myös kapitalismista kun puhumme yhteiskunnan kehityksestä ja hyvinvoinnista. Suomalaista yhteiskunta- ja…
Lue lisää: Kapitalistinen markkinatalous vai kestävä hyvinvointi? »
Kirjoittanut TO 10.1.2019
Tasavallan presidentti Sauli Niinistön uudenvuoden puhe oli historiallinen irtiotto talouskasvuajattelusta ja tarpeellinen muistutus siitä, että ilmastonmuutoksen torjuminen edellyttää myös kasvuajattelun muutosta. Niinistön mukaan ilmastonmuutoksen myötä aineellisen yltäkylläisyyden ja jatkuvan kasvun…
Lue lisää: Niinistön puhe haastoi jatkuvan kasvun ajatuksen »
Kirjoittanut TO 3.1.2019
Blogissa Kohtuusliikkeen toimijat esittelevät näkökulmiaan kohtuusajattelusta ja niiden soveltamisesta eri aloilla. Ensimmäisen blogin on kirjoittanut Abraham Sutela. *** Minulta on kysytty, miksi olen mukana Kohtuusliikkeessä. Lyhyt vastaus olisi: a)…
Lue lisää: Miksi olen mukana Kohtuusliikkeessä »
Kirjoittanut TO 17.12.2018
Keskustelua Suomen tulevaisuudesta käydään tukevasti sivupoluilla. Puhutaan talouskasvusta, työllisyydestä ja kilpailukyvystä, mutta vaietaan radikaalista muutoksesta, jota ympäristöongelmien hillintä vaatii. Tarvitsemme uuden tavan ajatella: miten rakennamme sellaista hyvinvointia, joka ei nojaa…
Lue lisää: Kohtuus haastaa fossiilikapitalismin – Vaaliteesit julki! »
Kirjoittanut TO 15.12.2018
Keskustelua Suomen tulevaisuudesta käydään tukevasti sivupoluilla. Puhutaan talouskasvusta, työllisyydestä ja kilpailukyvystä, mutta vaietaan radikaalista muutoksesta, jota ympäristöongelmien hillintä vaatii. Tarvitsemme uuden tavan ajatella: miten rakennamme sellaista hyvinvointia, joka ei nojaa…
Lue lisää: Kohtuusliikkeen vaaliteesit 2019 »
Kirjoittanut TO 18.11.2018
Suomi toimii Euroopan unionin neuvoston puheenjohtajamaana syksyllä 2019. Puheenjohtajakauden teemoista keskustellaan parhaillaan eduskuntapuolueiden kesken. Maan ystävät ry:n nimissä on jaettu 200 eurooppalaisen tutkijan kirjettä puolueille muistuttamaan kasvuajattelun vaihtoehdoista. Syyskuun…
Lue lisää: Maan ystävät: Kasvun jälkeinen tulevaisuus osaksi Suomen puheenjohtajuuskauden ohjelmaa »