Kategoria: Uncategorized

  • Karjala, Kotka ja Salo – Mitä on kohtuustoiminta paikallisliikkeissä?

     

    Kohtuusliikkeen pioneerit Markku Aho, Eeva-Stiina ja Paula Lönnemo (kuvassa) ja Tiina Walldén kertovat, miten paikalliset kohtuusliikkeet toimivat – ja miten kaikki sai alkunsa.

    Tuulet voimistuvat.

    Kotkassa, meren rannalla, ilmastonmuutos tuntuu ja näkyy myrskyinä. Niitä on enemmän kuin aikaisemmin. Huoli ilmastonmuutoksesta sai kotkalaisen Tiina Walldénin perustamaan Kohtuus Kymenlaaksossa -liikkeen yhdessä muiden aktiivien kanssa.

    “Olen kyllästynyt poliitikkojen epärehellisyyteen. Samassa lauseessa väitetään, että kakku voidaan sekä syödä että säästää. Siis ympäristökakku.”

     

    Pohjois-Karjalasta etelään

    Vuonna 2015 Walldén osallistui Kolilla Kohtuus vaarassa -tapahtumaan, joita Pohjois-Karjalassa oli järjestetty jo lukuisia kertoja. Sama tarvittiin Kymenlaaksoon. Nykyään Kotkassa kokoonnutaan noin kerran kuussa kirjaesittelyihin, keskusteluiltoihin ja toisinaan kansankeittiöihin. Lokakuussa paikallisliike järjesti valtakunnallisen kohtuusseminaarin.

    Mikä Walldénin ajoi kansalaisaktivismiin?

    “Olen mukana, koska väsyin vallitsevaan taloustieteelliseen ajatteluun, jota ei voi kyseenalaistaa. Olin kyllästynyt suomalaiseen yksimielistävään toimintakulttuuriin, jossa kaikkien pitää olla aina samaa mieltä.”

    Tarve muutokselle ajoi myös Markku Ahon perustamaan Kohtuus vaarassa -liikkeen vuonna 2009. Pohjois-Karjalan siipeä pidetään paikallisliikkeiden pioneerina.

    “Ilmastonmuutosta ja luonnon monimuotoisuuden kriisiä ei onnistuta torjumaan ilman kansalaispainostusta”, Aho toteaa.

    “Haluan Kohtuusliikkeen kautta tuoda kulutuksen vähentämisen paikalliseen keskusteluun. Muut tuntemani toiminnan muodot eivät ottaneet näitä seikkoja huomioon.”

     

    Pohjois-Karjalan toiminta on inspiroinut Kymenlaakson lisäksi Salossa asuvia Eeva-Stiina ja Paula Lönnemoa perustamaan vastaavan liikkeen Saloon vuonna 2010.

    “Kohtuusporukka on ainoa, jossa puhutaan avoimesti talouskasvun ongelmista, ylikulutuksesta ja epätasaisesti jakautuvasta hyvinvoinnista, lähellä ja globaalisti”, Lönnemot toteavat.

    “Järjestämme kerran kuukaudessa avoimen illan jonkun kohtuusteeman ympärille. Joskus saamme vierailevan keskustelun alustajan, joskus keskenämme oppiaksemme itse ja levittääksemme tietoisuutta paikkakuntalaisten keskuudessa”, Paula Lönnemo kertoo.

    Ilmastonmuutosta ja luonnon monimuotoisuuden kriisiä ei onnistuta torjumaan ilman kansalaispainostusta

    Perjantaisin Salossa voi istua Gretan kanssa ja jokavuotisia tapahtumia ovat Suomen ja maailman ylikulutuspäivät, Earth Hour, biodiversiteettipäivä 22. toukokuuta ja degrowth-picnic kesäkuussa. Lönnemot ovat herättäneet aktiivisesti keskustelua myös metsäkysymyksistä Meidän metsämme -kannanoton kautta.

     

    Amazon ja auktoriteetit

    Uusia aktiiveja kohtuustoimintaan on toisinaan vaikea löytää. Väestöpohja Salossa ja Kotkassa poikkeaa esimerkiksi yliopistokaupungeista. Pohjois-Karjalassa Kohtuusliike on Ahon mukaan aktivoinut kuitenkin varsin suuren määrän etenkin ihmisiä, joita perinteiset järjestöt eivät ole tavoittaneet.

    Walldénin mukaan monet jakavat samat ajatukset, mutta useimmat uskovat, että auktoriteettien täytyy ratkaista ongelmat.

    “Tai että minun vähäinen panokseni ei ole merkittävä, koska Amazon heittää palautetut tavarat suoraan roskiin.”

     

    Lönnemot ovat saaneet kuulla olevansa liian radikaaleja ja ekstreemejä. Naurusta päätellen nimitys ei tainnut mennä aivan maaliin.

    “Meistä on taas Pohjois-Karjalassa käytetty määritelmää ‘sosiaaliekologinen sivistysliike’”, Aho kertoo. Monella paikkakunnalla opintopiirit ja keskusteluillat ovatkin tärkeässä osassa.

     

    Haihattelua ja utopiaa

    Ilman talouskasvua emme voi turvata hyvinvointipalveluja, seuraa taantuma, menetämme kansainvälisen kilpailukyvyn ja syöksymme velkakierteeseen. Kohtuutalousajattelu ja irtiotto jatkuvan kasvun ajatuksesta nähdään helposti haihatteluna ja epärealistisena utopiana.

    “Haihattelua ja epärealistista on kuvitella, että taivaasta tipahtaisi ihmeellisiä teknologisia muutoksia, jotka nopeasti hillitsisivät ilmastonmuutosta ja lajikatoa”, Aho vastaa.

    Monet jakavat samat ajatukset, mutta useimmat uskovat, että auktoriteettien täytyy ratkaista ongelmat.

    Tutkimus kasvutalouden vaihtoehdoista on rikasta. Walldén mainitsee esimerkiksi Peter Victorin, Tim Jacksonin ja Serge Latouchen uraauurtavan työn uudenlaisten yhteiskuntamallien kehittämiseksi.

    “Haihattelusta toteaisin kirjailija Juha Hurmeen sanoin: ‘Niin se on, perkele, eikä millään muulla lailla. Ilmastonmuutos tulee opettamaan kantapään kautta hitaimmillekin matelijoille, ettei tämä ole haihattelua’”, Aho jatkaa.

     

    Rehellisyyttä vaalipuheeseen

    Kevään vaaleissa Walldén toivoo poliitikoilta rehellisyyttä. Ympäristöä ei voida samaan aikaan kuormittaa kasvukeskeiseen politiikkaan nojaten ja suojella ilmasto- ja monimuotoisuuden tavoitteiden saavuttamiseksi.

    Nyt tarvitaan poliittista johtajuutta sekä markkinavoimien hillintää, Aho painottaa.

    “Muutos edellyttää luopumista monista kulutustavoista ja se on tunnetusti vaikeaa. Poliittinen ohjaus on avainasemassa. Poliittista johtajuutta tarvitaan vahvasti myös sen varmistamiseksi, että muutokset tehdään sosiaalisesti oikeudenmukaisella tavalla.”

     

    Lönnemoiden toiveet poliitikoille ovat selvät: Talouskasvupakosta on luovuttava. Hyvinvointi jaettava tasan – myös globaalisti. Luonnonresurssien rajallisuus otettava huomioon. Koko yhteiskuntajärjestelmä muutettava oikeasti kestäväksi. Ilmastotoimien on vastattava 1,5 asteen tavoitetta.

    Walldén korostaa, että koko päätöksenteon logiikan on muututtava.

    “Jokaista uusi aloitetta, lakia ja siltarumpua suunnitellessa pitää ajatella: edistääkö tämä ympäristön tilaa ja onko tästä hyötyä lapsille?”

     

    Kohtuusliikkeet Pohjois-Karjalassa, Kymenlaaksossa ja Salossa ottavat mieluusti mukaan uusia aktiiveja! Paikallistoimintaa järjestetään myös Lappeenrannassa. Nettisivut löytyy Paikallistoimintaa-sivulta

  • Ruuantuotanto ilmastonmuutoksen kourissa

    Ruoka on jokaisen ihmisen välttämätön hyödyke. Monessa voimme säästää ja kulutusta pienentää, mutta jokaisen on kuitenkin syötävä pysyäkseen hengissä. Siitä syystä ei ole yhdentekevää tarkoin miettiä millaista ruokaa syömme. Väestö maapallolla kasvaa jatkuvasti, mikä on pääsyy ilmaston ongelmiin. Nälänhätää on tietyillä alueilla kärsitty jo pitkään. Myös länsimainen ruokateollisuus kärsii jo nyt ilmastonmuutoksen aiheuttamista ongelmista. Monilla isoilla viljelyalueilla esimerkiksi Välimeren alueella on kuivuuden vuoksi menetetty satoja. Toinen ongelma on hurrikaanit ja muut luonnon katastrofit.

    Meillä Suomessa on edelleen suhteellisen hyvät viljelymahdollisuudet. Kasvukausi täällä on lyhyt johtuen valon määrän vähäisyydestä suurimman osan vuodesta. Poikkeukselliset sääolot ovat täälläkin mahdollisia, kuten viime kesänä nähtiin. Ilmastonmuutoksen aiheuttamat ongelmat eivät kuitenkaan näy meillä niin radikaalisti kuin monessa muussa maassa. Enemmän huolta aiheuttaa se, että ruoantuotannon tulevaisuus Suomessa on muutoin uhattuna. Kukaan ei kanna siitä todellista huolta eikä vastuuta. Kun isojen tuontimaiden ruoantuotanto vaikeutuu, se tulee näkymään myös meidän suomalaisten kauppojen hyllyillä. Tämä ei ole pelottelua vaan realismia. Puhutaan, että myös ruokapakolaisuus tulee lisääntymään ja ihmismassoja liikkuu parempien viljelysmaiden ääreen. Näin varmasti on, sillä ruoka on elinehtomme. Samaan aikaan suomalaiset maatilat kärsivät tuotannon kannattamattomuudesta. Näinä epävarmoina aikoina oman tuotannon ylläpitäminen on tärkeämpää kuin koskaan ennen.

    Olen viime vuosina joutunut todistamaan ruoan tuottajien ja kuluttajien välistä vastakkainasettelua. Erityisesti eläintuotantoa on arvosteltu kovalla kädellä. Oma näkemykseni on se, että itseasiassa tuottajien hyvä on sama asia kuin kuluttajien hyvä. Vaikka molemmat puhuvat omista lähtökohdistaan, tavoitteet hyville, laadukkaille raaka-aineille ovat melko lailla samat. Tuottajat haluavat tuottaa eettistä, ekologisesti kestävää ja laadukasta ruokaa, juuri sellaista kuin kuluttajat haluaisivat. Kuluttajien on vaikea tietää kaupan hyllyllä, millä tavalla ruoka on tuotettu. On vain kaksi vaihtoehtoa, luomu tai tavallinen. Muuta ei tiedetä. Tuottajilla tilanne on sama, kaksi vaihtoehtoa. Luomusta saa hieman paremman hinnan, mutta lisää samalla työmäärää, jolloin monesti tuottajan kannalta nämä vaihtoehdot ovat +-0. Tuottajat ovat myös väsyneitä kun he eivät enää voi keskittyä siihen, minkä parhaiten osaavat eli laadukkaan ruoan tuottamiseen. Sen sijaan he tekevät paperitöitä, laskevat euroja ja murehtivat yönsä maksamattomia laskuja. Teollisuuden ja kaupan tulisi kantaa vastuunsa ihmisten ja eläinten hyvinvoinnista, mutta merkkejä siitä ei ole nähtävissä.  Tämä koko yhtälö on käsittämätön. Kuinka tästä tuli tällaista?

    Jokainen meistä kuluttaa ja toisen hiilijalanjälki on isompi kuin toisen. Hiilijalanjälkeä kannattaa tarkkailla kaikkien kuluttamiensa tuotteiden osalta. Tutkimuksia naudan hiilijalanjäljestä on monenlaisia eikä yksiselitteistä vastausta voi antaa. Kyseiset tutkimukset ovat myös usein tehty ulkomailla, joten niiden paikkansapitävyys Suomessa on epätodennäköistä ja myös kapeakatseista. Nauta ei Suomen oloissa kuluta vettä läheskään niin paljoa, mitä tutkimuksissa esitetään. Sen lisäksi laiduntava nauta (grass-fed) käyttää hyväksi nurmea ja perinnebiotooppeja. Nurmi edistää hiilensidontaa. Hiilijalanjäljen rinnalla olisi hyvä tarkastella myös luonnon monimuotoisuutta. Viljelyn yksipuolistuminen kuluttaa luontoa ja hävittää lajistoa. Eläimet ovat osa luonnon tasapainoa kuten myös kasvien rikkaus.

    Olen jo pitkään yrittänyt etsiä vastausta näihin kaikkiin yllämainittuihin ongelmiin. Suoramyynnillä tuottajat saavat yleensä paremman katteen tuotteelleen ja kohtaavat kuluttajia kasvotusten. Tämä on erittäin kannatettavaa, mutta tuottajien puolelta myynnin- ja markkinoinnin hoitaminen muiden töiden ohessa voi olla monelle liian työlästä. Yksi mahdollisuus voisi olla viljelijän ja kuluttajien tiiviimpi yhteistyö eli kumppanuusviljely.

    Pidämme lauantaina 26.1.2019 klo 11 Kotkassa Yhteisötalo Messin A-talossa tilaisuuden, jossa pohdimme kumppanuusmaatalouden mahdollisuuksia Kymenlaaksossa. Mikäli ette pääse paikalle, kerron täällä blogissa seuraavan kerran lisää tästä CSA-mallista ja millaisia ajatuksia se tilaisuudessa kuulijoissa herätti.

  • Kapitalistinen markkinatalous vai kestävä hyvinvointi?

    Mitä tekemistä kapitalismilla on luonnonvarojen kulutuksen ja epätasa-arvon kanssa? Toni Ruuskan ja Pasi Heikkurisen kirjoitus tiivistää, miksi kannattaa puhua myös kapitalismista kun puhumme yhteiskunnan kehityksestä ja hyvinvoinnista. 

    Suomalaista yhteiskunta- ja talousjärjestelmää sekä poliittista ilmapiiriä voitaisiin kuvata yhä selvemmin kapitalistiseksi markkinataloudeksi. Tässä kasvuun pakotetussa järjestelmässä kiristyvä kilpailu ja pääoman tuottovaatimukset pakottavat toimijat investoimaan toimintansa jatkuvaan tehostamiseen ja laajentamiseen. Tarkoituksena on varmistaa kilpailussa pärjääminen muita toimijoita vastaan ja kerryttää omia voittoja. Tuloksena on kiihtyvä ja itseään vahvistava sekä alati laajeneva tuotannon ja markkinoiden kehä, joka ajan kuluessa pyrkii laajenemaan kaikille elämänalueille.

    Kapitalistisessa markkinataloudessa yhteiskunnallisia toimintoja ohjaavat ja kontrolloivat yhä enemmän suuret, vaikutusvaltaiset ja voittoa tavoittelevat toimijat – erityisesti osakeyhtiöt. Tuotantovälineiden omistusta siirretään alituisesti näille yksityisille toimijoille joko valtion välityksellä tai markkinoiden toiminnan tuloksena. Kapitalistisen markkinatalouden johtoajatuksena on, että toimijoiden kilpaillessa vapaasti keskenään ja maksimoidessa omaa etuaan koko yhteiskunta hyötyy ja vaurastuu.

    Kiristyvä kilpailu ja pääoman tuottovaatimukset pakottavat toimijat investoimaan toimintansa jatkuvaan tehostamiseen ja laajentamiseen.

    Kansakuntana Suomi on pärjännyt markkinakilpailussa hyvin monien mittareiden perusteella. Esimerkiksi Suomen bruttokansantuote asukasta kohden on yli 40 000€ ja kansainvälisissä bkt-vertailuissa olemme maailman rikkaimpia maita. Sosiaalisen eriarvoisuuden ongelmia ei ole kuitenkaan pystytty ratkomaan kansallisesti. Epätasa-arvosta kertoo, että Suomessa on lähes 26 000 miljonääriä mutta samaan aikaan yli 20 000 kansalaista hakee ruokansa viikoittain leipäjonosta. Globaalisti taas pääoma on kasautunut yhdelle prosentille ihmiskunnasta, ja tämä joukko omistaa jo lähestulkoon saman verran kuin loput 99 prosenttia maapallon väestöstä.

    Kapitalistinen markkinatalous ei myöskään ole pystynyt ratkaisemaan ylikulutuksen ongelmaa, vaan kansakuntien vaurastumisen myötä haitalliset vaikutukset luontoympäristöön ovat kasvaneet rajusti. Suomi kuluttaa mittaamattoman määrän erilaatuisia luonnonvaroja ja tuottaa vuosittain yli 60 000 miljoonaa tonnia haitallisia kasvihuonekaasuja siitä huolimatta, että huomattava osa tuotannosta on viime vuosikymmenien aikana ulkoistettu sinne missä työvoima on edullisempaa.

    ***

    Lisääntyvän sosiaalisen eriarvoisuuden ja ekologisten vahinkojen juuret voidaan pitkälti paikantaa kapitalistiseen markkinatalouteen. Tässä järjestelmässä perustavanlaatuista sosiaalista eriarvoisuutta ylläpidetään jaottelemalla ihmiset kahteen luokkaan: omistajiin ja työläisiin. Työväenluokka tekee työnsä palkkasuhteessa, josta kertyvät voitot omistava luokka korjaa itselleen. Markkinamekanismi ja markkinoiden ylikansallisuus pitävät huolen siitä, että työtä on tarjolla omistajille edulliseen hintaan eli työläisille pienellä palkalla.

    Köyhyys ja matalapalkkainen työ ovat itse asiassa keskeisiä edellytyksiä voittojen kerryttämiselle ja talouskasvulle. Työläisten työpanosten lisäksi myös luontoympäristöt nähdään kapitalistisessa markkinataloudessa vapaasti hyödynnettävinä resursseina, joita tulee käyttää voiton ja kasvun turvaamiseksi.

    Myös luontoympäristöt nähdään kapitalistisessa markkinataloudessa vapaasti hyödynnettävinä resursseina.

    Kapitalistinen markkinatalous ei ole pystynyt tuottamaan ratkaisuja kansallisiin tai globaaleihin hyvinvoinnin kysymyksiin eikä pysäyttämään luontoympäristön tuhoutumista. Järjestelmän logiikkaa tarkasteltaessa ratkaisut eivät myöskään ole näköpiirissä. Kestävän hyvinvoinnin näkökulmasta ongelmallista ei ole kapitalismille tyypillisen yksityisomistuksen lisääminen vaan kapitalismiin läheisesti liittyvä pääoman kasautuminen ja talouden kasvupakko.

    Rahapääoman kasautuminen tuottaa sosiaalista eriarvoisuutta, koska taloudellinen varallisuus tarjoaa kapitalistisessa markkinataloudessa etuoikeutetun yhteiskunnallisen aseman ja poliittisia vaikuttamismahdollisuuksia. Pääoman kasvattamispyrkimys taas on räikeässä ristiriidassa ekologisen kestävyyden kanssa, koska talouskasvu edellyttää ei-inhimillisen luonnon jatkuvaa ja kasvavaa muuntamista markkinoitavaksi tuotteiksi ja palveluiksi.

    Kestävä hyvinvointi voi siten syntyä ja muotoutua ainoastaan kapitalistisen markkinatalouden ulkopuolelle, jossa kaikkea toimintaa ei tuoda taloudellisen kerryttämisen piiriin eikä kansalaisilla siten ole tarvetta hyväksikäyttää luontoa tai muiden työpanosta oman vaurastumisen tai kilpailussa pärjäämisen vuoksi.

    Toni Ruuska työskentelee tutkijana Helsingin yliopistossa ja Pasi Heikkurinen Helsingin ja Leedsin yliopistossa.

    Kirjoitus on alun perin julkaistu Talous kasvun jälkeen -kirjassa, Joutsenvirta, M., Hirvilammi, T., Ulvila, M. & Wilén, K., (2016). Gaudeamus, Helsinki sekä Ruuskan ja Heikkurisen Kestävä elämä –blogissa https://kestavaelama.wordpress.com/.

  • Niinistön puhe haastoi jatkuvan kasvun ajatuksen

    Tasavallan presidentti Sauli Niinistön uudenvuoden puhe oli historiallinen irtiotto talouskasvuajattelusta ja tarpeellinen muistutus siitä, että ilmastonmuutoksen torjuminen edellyttää myös kasvuajattelun muutosta. Niinistön mukaan ilmastonmuutoksen myötä aineellisen yltäkylläisyyden ja jatkuvan kasvun aika on murroksessa, mutta hyvinvoinnin loppua sen ei tarvitse tarkoittaa. Tätä poikkeuksellista kannanottoa ei huomioitu mm. Helsingin Sanomien kommentissa.

    Poikkeuksellista on, että Niinistö nosti aiheen esiin puhuessaan ilmastonmuutoksesta. Kasvuun perustuva ajattelu ja sen haastaminen nähdään vain harvoin osana ilmastonmuutoksen hillitsemistä. Suomessa tällaisia ulostuloja ei olla nähty käytännössä lainkaan, vaan ilmasto- ja ympäristöpolitiikka perustuvat yhä toiveille nk. vihreästä kasvusta.

    Suomessa tällaisia ulostuloja ei olla nähty käytännössä lainkaan

    Niinistö ei kuitenkaan ole kannanotossaan yksin. Syyskuussa yli 200 tutkijaa vaati vetoomuksessaan Euroopan unionia irtautumaan kasvupolitiikasta. Vetoomus on kerännyt lähes 90 000 allekirjoitusta kansalaisilta. Myös viime syksynä dramaattisesti eronnut Ranskan entinen ympäristöministeri Nicolas Hulot peräänkuulutti talousajattelun muutosta, jota ilman ei päästä Pariisin sopimuksen osoittamalle tielle.

    Puhe oli myös kuin muistutus poliitikoille pitäytyä viime kuukausina tekemissään ilmastolupauksissa. Kunnianhimon on pysyttävä samana, vaikka talouskasvuennusteet näyttäisivät keväällä punaista. On todettava ääneen, että ilmastokaaoksen torjuminen saattaa tarkoittaa kasvun hidastumista, velkaantumista ja tietyistä vapauksista luopumista. Kansalaisaktiiveista koostuva Kohtuusliike toivoo kevään vaaliehdokkailta samaa rohkeutta kasvuajattelun haastamiseen. Tilalle vaaditaan 2000-luvun haasteisiin sopivaa talous- ja hyvinvointiajattelua.

    Kunnianhimon on pysyttävä samana, vaikka talouskasvuennusteet näyttäisivät keväällä punaista.

    ***

    Helsingin Sanomien kommentissa kaikui myös vanha ajatus, että talouskasvulla olisi itseisarvo, jota presidentin siksi oletetaan kommentoivan. Presidentin ei kuitenkaan tulisi kehua kasvua ja korkeampia työllisyyslukuja itsessään. Parhaimmillaankin ne ovat vain välineitä kestävään hyvinvointiin. Pahimmillaan suotuisa kasvu- ja työllisyyskehitys voivat kätkeä ekologisten rajojen rikkomista, epätasa-arvoa ja inhimillisen hyvinvoinnin murenemista.

    Jos riemuitsemme viennin vilkastumisesta ja talouskasvusta riippumatta niiden ekologisista seurauksista, olemme kaukana siitä mielentilasta, jota ilmastokaaoksen hillitseminen vaatii.

    ***

    Kuitenkin Niinistön sanoin, luopumisesta huolimatta ”uusi hyvä voi olla entistä parempi”. Uusi ympäristön kantokyvyn mukainen politiikka ja elämäntapa tuottavat parhaimmillaan tasa-arvoisempaa ja kestävämpää hyvinvointia kuin nykyinen.

    Tuuli Orasmaa ja Henri Wiman / Kohtuusliikkeen aktiivit

  • Miksi olen mukana Kohtuusliikkeessä

    Blogissa Kohtuusliikkeen toimijat esittelevät näkökulmiaan kohtuusajattelusta ja niiden soveltamisesta eri aloilla. Ensimmäisen blogin on kirjoittanut Abraham Sutela.

    ***

    Minulta on kysytty, miksi olen mukana Kohtuusliikkeessä.

    Lyhyt vastaus olisi:  

    a) Kasvutalousideologia ja kulutuskulttuuri ovat yksilön hyvän elämän tai hyvän yhteiskunnan päämäärinä irrelevantteja ja vahingollisia. Välineet esiintyvät päämäärinä ja anastavat aitojen päämäärien paikan, estäen niiden toteutumisen.  

    b) Talouskasvuideologian tueksi esitetyt tyypilliset perusteet ovat epäuskottavia empiirisen aineiston valossa.

    c) Jatkuva talouskasvu ja liiallinen kuluttaminen vaarantavat maapallon elinkelpoisuuden ja tämä vaara on akuutti. Se on aikamme suurin haaste.

     

    Valtavirran talousajattelun rajoittuneisuus ei salli nähdä edes ongelmiamme, saati niiden juurisyitä. Jatkuvaan kasvuun perustuva elämäntapa ja kasvua edellyttävät yhteiskunnan rakenteet muodostavat kuplan, josta täytyy osoittaa tie ulos. Kohtuusliike tarttuu näihin ongelmiin ja tarjoaa toivonkipinän silloin, kun on kaikkein synkintä.

     

    Talouskasvun sisäinen kritiikki

    Jo Aristoteles erotti toisistaan välinearvot ja itseisarvot. Itseisarvot ovat niitä asioita elämässä, joille ei tarvita lisäperusteita. Niiden ei tarvitse ansaita paikkaansa. Päinvastoin muut asiat ovat niitä varten, niiden välineitä.

    Korkeimpien arvojen joukossa on, että ihmisen elämä autonomisena kokonaisuutena, persoonallisena omanlaisena luomuksena, olisi hyvä ja laadukas. Tämä on itseisarvo: hyvä elämä ei ole väline, vaan muut asiat ovat sen saavuttamisen välineitä. Yhteiskunnan tulisi palvella nimenomaan autonomisia, hyviä elämänkokonaisuuksia ja niiden tavoittelua yhteisvoimin, yhteisössä.  

    Autonomisen, itseisarvoisen vapaan elämän rakentamiseen liittyy joukko yhteiskunnallisia edellytyksiä, jotka pitäisi taata kaikille. Yhteiskunnan, joka palvelee yksilöiden autonomisuutta ja hyvää elämää, täytyy olla myös riittävän tasa-arvoinen. Kukaan ei saa jäädä vaille hyvän elämän edellytyksiä eikä ketään autonomista persoonaa tule uhrata välineeksi toiselle. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kukaan ei saisi olla jossakin parempi kuin toiset tai vauraampikin. Kuitenkin liian suuret valta- ja vaurauserot uhkaavat perustavimpia, tärkeimpiä itseisarvoja.

     

    Aristoteles totesi, että raha on vain väline. Tilanne, jossa rahaa tehdään sen itsensä vuoksi ja jossa voitontavoittelu määrää rakenteita ja ratkaisuja, on vaarallinen ja turmeltunut. Tämän olemme voineet näinä aikoina omakohtaisesti todistaa.

    Rahan tavoittelu sen itsensä vuoksi ei siksi kelpaa hyvän elämän tavoitteeksi. Jo antiikista asti on nähty suuri riski, että voitontavoittelun tapaiset perversiot kaappaavat aidot päämäärät. Lopulta ne voivat vääntää sekä elämän että yhteiskunnan tunnistamattomaan, pahaan muotoon.

     

    Voitontavoittelun filosofia

    Loputtoman talouskasvun ja rahan tavoitteleminen ovat paitsi päämäärinä perverssejä, myös vahingollisia ja tuomittavia sekä yksilön että yhteiskunnan elämässä. Tämä näkemys vallitsi antiikista keskiaikaan skolastikkojen kirjoituksissa ja kirkkojen linjauksissa. Tilalle tuli myöhemmin ideologia, jonka mukaan ahneus ja voitontavoittelu eivät olekaan tuomittavia, vaan jopa hyödyllisiä. Ne synnyttävät taloudellista toimeliaisuutta, jonka hyöty valuu kaikille. Alettiin jopa ihailla vahvoja, rahaa tahkoavia yksilöitä.

    Tämä uuden ajan ideologia on eräänlainen faustilainen sopimus pahuuden kanssa. Se on sekä tehnyt meidät immuuneiksi turmeltuneille tavoille että saanut meidät pitkään uskomaan, että  kunhan – kuten Keynes asian muotoili – sata vuotta suostumme näkemään inhan kunnollisena ja mustan valkoisena, niin syntyvä vauraus valuu lopulta kaikille ja korjaa sillä välin syntyneet ongelmat. Sittemmin tätä ideaa on laajennettu myös ympäristöön: yhteiskunnan pitää ensin antaa teollistua ja vaurastua ennen kuin se voisi korjata tekemiään vahinkoja.

     

    Voitontavoittelun ideologia on saanut meidät uskomaan, että syntyvä vauraus valuu lopulta kaikille ja korjaa syntyneet ongelmat.

     

    Talouskasvuideologian perustelujen onttous

    Kasvutalouden kannattajat sanovat, että ensin tarvitaan tarpeeksi vaurautta, jotta on varaa suojella ympäristöä tai vähentää epätasa-arvoa. Kun vaurautta kasaantuu joillekin tarpeeksi, kaikki saavat jotakin ja tilanne tasoittuu.

    Tässä on perustava ongelma. Ensinnäkin mikään ei osoita, että edes kaikkein vauraimmissa yhteiskunnissa “sitten joskus” -lupaukset olisivat nyt tulossa lunastukseen. Toiseksi, jo nyt ihmiskunnan kokonaiskulutus ylittää moninkertaisesti sen, mitä maapallo kykenee kestämään. Kolmanneksi, suuri osa maista on yhä hyvin köyhiä ja niiden vaurastuminen vaatii kokonaiskulutuksen merkittävää kasvattamista. Neljänneksi, emme voi jäädä odottamaan hetkeä “sitten joskus”, kun meillä olisi varaa korjata epätasa-arvoa ja ympäristövahinkoja tai kun kaikki ovat nousseet köyhyydestä.

     

    Edes kaikkein vauraimmissa yhteiskunnissa ‘sitten joskus’ -lupaukset eivät ole tulossa lunastukseen.

     

    Kuten Kate Raworth kirjassaan Donitsitaloustiede argumentoi, “sitten joskus” -ideologiasta on välittömästi luovuttava. Emme voi tavoitella abstraktia rahallista talouskasvua ja odotella, että sitten joskus sen seurauksena voimme korjata aiheutuneita vahinkoja. Päinvastoin, abstrakti rahallinen kasvu täytyy hylätä ja siirtyä tavoittelemaan suoraan niitä päämääriä, jotka ovat oikeasti tärkeitä. 

     

    Erityisesti Raworth mainitsee kaksi tärkeää päämäärää. Kaikessa ihmistoiminnassa täytyy aina pyrkiä siihen, että:
    a) toiminta on distributiivista, eli jo lähtökohtaisesti kaikkia melko tasaisesti hyödyttävää

    b) ympäristölle ei aiheuteta vahinkoa, ja lisäksi toiminnan pitää olla regeneratiivista. Pelkkä vahingon välttäminen ei riitä. Toiminnan pitää korjata ympäristöä ja saada se kukoistamaan entistäkin enemmän.

    Nämä päämäärät Raworth asettaa 2000-luvun ihmisten toiminnassa yhteiskunnan ja talouden tärkeimmiksi suunnitteluperiaatteiksi.

     

    Aineettoman kasvun lupaukset

    Kun viitataan kasvutalouden tuottamiin ympäristövahinkoihin ja ilmastojärjestelmän järkkymiseen, kuulee väitettävän, että kasvu ei väistämättä tuota tällaista pahaa jälkeä. Sen sijaan talouden kasvu voisi irrottautua tämänkaltaisista vaikutuksista. Talous voi olla esimerkiksi vihreää tai aineetonta. Tätäkin väitettä Raworth tarkastelee, mutta ei löydä sille todisteita. Päinvastaiselle kylläkin.

    Tapauksissa, joissa hyvinvoivat valtiot ovat näennäisesti saaneet merkittävästi vähennettyä päästöjään on todettu, että itse asiassa päästöjä on vain suuressa mitassa siirretty alemman tuotantokustannusten maihin. Näin luvut ovat kaunistuneet, mutta saastuminen yhä lisääntyy. Vastaavaa voi todeta väitteestä, jonka mukaan talouskasvu lopulta tasaa syntyneet tuloerot ja epäoikeudenmukaisuudet kansallisesti ja globaalisti. Raworthin mukaan kehitys on tässäkin päinvastainen.

     

    Niinpä Raworthin ja monien muiden tutkijoiden tervejärkinen johtopäätös on seuraava: sen sijaan, että tavoittelemme abstraktia, rahallista talouskasvua ja uskottelemme, että se edustaa tai tuottaa hyvää, meidän pitäisi ymmärtää tämän ajatuksen näennäisyys ja turmeltuneisuus. Pitäisi palata oikeisiin, tärkeisiin päämääriin ja tavoitella niitä suoraan. Erityisesti kaikessa pitäisi alusta lähtien pyrkiä, Raworthin termein, muokkaamaan yhteiskunnan rakenteista regeneratiivisia ja distributiivisia. Siis jo lähtökohtaisesti, “by design”, eikä sitten joskus.

     

    Pitäisi palata oikeisiin, tärkeisiin päämääriin ja tavoitella niitä suoraan.

     

    Nyt tai ei koskaan

    Kuten Raworthin kirja osoittaa, on kaksi rajaa, joita ihminen ei saisi ylittää. Yksi on minimitaso: jokaisella ihmisellä pitäisi olla hyvän elämän edellytykset, eikä keneltäkään saa niitä anastaa. Toinen on maksimitaso: maapallon elinkelpoisuuden kannalta tärkeimpien järjestelmien vakautta ei saa horjuttaa. Perinteisesti voidaan sanoa, että oikeisto ei ole välittänyt kummastakaan rajasta. Vasemmisto on pyrkinyt vartioimaan näistä ensimmäistä. Molemmat ovat siis omalla tavallaan kunnostautuneet ympäristönsä pilaamisessa. Kohtuusliike edustaa toivoa siitä, että löydämme keinot vartioida tärkeistä rajoista kumpaakin.

     

    Abraham Sutela

    Kirjoittaja on kouvolalainen ohjelmistosuunnittelija, joka on mukana Kohtuusliikkeen toiminnassa Kymenlaaksossa. Blogitekstit ovat aktiivien puheenvuoroja, eivätkä edusta Kohtuusliikkeen virallista kantaa. 

  • Kohtuus haastaa fossiilikapitalismin – Vaaliteesit julki!

    Keskustelua Suomen tulevaisuudesta käydään tukevasti sivupoluilla. Puhutaan talouskasvusta, työllisyydestä ja kilpailukyvystä, mutta vaietaan radikaalista muutoksesta, jota ympäristöongelmien hillintä vaatii. Tarvitsemme uuden tavan ajatella: miten rakennamme sellaista hyvinvointia, joka ei nojaa ympäristön kantokyvyn systemaattiseen ylittämiseen ja tulevilta sukupolvilta lainaamiseen?

     

    Kohtuusliike esittää kolme vaaliteesiä, joiden avulla eduskuntavaalien alla käytävä keskustelu voidaan kääntää poliittisilta sivupoluilta tulevaisuutemme aitoihin ydinkysymyksiin.

     

    1 Kulutus ja tuotanto kohtuulliselle tasolle

    Resurssitehokkuus ei riitä kestävyyden saavuttamiseen, jos kokonaistuotanto kasvaa. Vihreäkin tuotanto kuormittaa ympäristöä. Siksi ylituotannon ja -kuluttamisen kulttuurista irtautuminen on välttämätöntä ja kestämättömällä tasolla olevaa tuotantoa ja kulutusta on vähennettävä.

     2 Kaikille hyvinvointia kestävästi

    Kenenkään ei tule olla riippuvainen ympäristöä kuormittavasta palkkatyöstä toimeentulonsa turvaamiseksi. Työn ja muun elämän yhdistämisen on oltava nykyistä helpompaa, ja kestävä elämä ei voi olla harvojen etuoikeus.

     3 Ekologinen jälleenrakennus, nyt

    Kasvua ja työllisyyttä ei tule vauhdittaa kasvattamalla samalla ekologista velkaa. Velkaantumisen taittaminen ja kilpailukyvyn turvaaminen eivät voi ajaa ilmastonmuutoksen hillitsemisen ja ympäristökestävyyden ohi. Taloudellinen ja yhteiskunnallinen toiminta on muokattava ja jälleenrakennettava ympäristön kantokyvyn mukaiseksi, kasvattamatta eriarvoisuutta ja köyhyyttä.

     

    ”Tarvitaan kansanliike näyttämään, että moni jo ajattelee näitä asioita”

     

    Kohtuusliikkeen aktiivi Henri Wiman nosti julkaisun yhteydessä esille julkisen salaisuuden: ”Jännällä tavalla suurin osa kansalaisista ja poliitikoista ymmärtää, että ekologinen jälleenrakennus tarvitaan nyt eikä huomenna. Samaan aikaan kuitenkin pelätään sen sanomista, että nykyisenlainen kulutus ja tuotanto eivät voi jatkua.”

    ”Selvästikin tarvitaan kansanliike näyttämään, että moni jo ajattelee näitä asioita. Päätöksentekijät eivät uskalla puhua radikaaleista ajatuksista, jos he eivät näe äänestäjissä kaikupohjaa,” Wiman jatkaa.

     

    Vaaliteesit kokonaisuudessaan täällä. Politiikkaehdotuksia teesien toteuttamiseen käytännössä löydät täältä.

    Kohtuusliike kutsuu vaaliteesien myötä kansalaiset ja poliitikot puhumaan radikaaleista muutoksista, joita aito kestävyys vaatii. Haluamme etenkin haastaa eduskuntavaaliehdokkaat sitoutumaan teeseihin julkisesti – ja äänestäjät näyttämään, että haluamme pitkän tähtäimen kestävyyttä taloudellisten pikavoittojen sijaan.

    Osoita tukesi teeseille sosiaalisessa mediassa (#kohtuusliike), jaa lähipiirille ja kysy vaalipiirisi ehdokkailta, ovatko he valmiita muutokseen!

  • Kohtuusliikkeen vaaliteesit 2019

    Keskustelua Suomen tulevaisuudesta käydään tukevasti sivupoluilla. Puhutaan talouskasvusta, työllisyydestä ja kilpailukyvystä, mutta vaietaan radikaalista muutoksesta, jota ympäristöongelmien hillintä vaatii. Tarvitsemme uuden tavan ajatella: miten rakennamme sellaista hyvinvointia, joka ei nojaa ympäristön kantokyvyn systemaattiseen ylittämiseen ja tulevilta sukupolvilta lainaamiseen?

    Kohtuusliike esittää kolme vaaliteesiä, joiden avulla eduskuntavaalien alla käytävä keskustelu voidaan kääntää poliittisilta sivupoluilta tulevaisuutemme aitoihin ydinkysymyksiin.

    Päivitys: Kaipaatko konkretiaa? Katso uusi lista Politiikkaehdotuksista teesien toteuttamiseen käytännössä.

     

    1 Kulutus ja tuotanto kohtuulliselle tasolle

    Elämme yli luonnonvarojemme. Joka vuosi käytämme yli kolme kertaa niin paljon luonnonvaroja kuin kestävä taso sallii. Energiatehokkaampi tuotanto, resurssien kierrättäminen ja älykkäät teknologiat ovat osa ratkaisua, mutta vihreäkin tuotanto kuormittaa ympäristöä. Resurssitehokkuus ei riitä kestävyyden saavuttamiseen, jos kokonaistuotanto kasvaa. Emme voi myöskään ulkoistaa ylikulutustamme muiden maiden ongelmiksi suuripäästöistä tuontia lisäämällä. Siksi kestämättömällä tasolla olevaa tuotantoa ja kulutusta on vähennettävä.

    Toimenpiteet ekologisen kestävyyden saavuttamiseksi eivät ole olleet riittävän voimakkaita. Tärkeysjärjestystä on muutettava. Ylituotannon ja -kuluttamisen kulttuurista irtautuminen on välttämätöntä, sillä pelkkä resurssitehokkuus ei riitä. Valtion tulee ohjata tuotantoa ja kulutusta kestävälle tasolle sääntelyn ja taloudellisten ohjauskeinojen, kuten verotuksen avulla.

     

    2 Kaikille hyvinvointia kestävästi

    Kaikilla tulee olla mahdollisuus merkitykselliseen, turvalliseen ja oikeudenmukaiseen elämään ympäristön kantokyvyn rajoissa. Kenenkään ei tule olla riippuvainen ympäristöä kuormittavasta palkkatyöstä toimeentulonsa turvaamiseksi, sillä työllä voi olla myös haitallisia vaikutuksia hyvinvointiin ja ympäristöön. Työn ja vapaa-ajan, yhteisöllisen toiminnan, hoivatyön ja muun elämän yhdistämisen on oltava nykyistä helpompaa.

    Yhteiskunnan rakenteita on muutettava siten, että hyvinvointipalvelujen turvaaminen ei riipu talouskasvusta. Olemme jo vauraampia kuin koskaan. Hyvinvoivan yhteiskunnan rakentaminen vaatii ensisijaisesti tahtoa suunnata resursseja tasa-arvoisesti hyvän elämän tueksi. Valtion tulee tukea uudenlaisia työn ja toimeentulon muotoja ja hyvinvoinnin lähteitä ja varmistaa, ettei kestävä elämä ole harvojen etuoikeus.

     

    3 Ekologinen jälleenrakennus, nyt

    Tarvitsemme perinpohjaisen muutoksen tapoihin, joilla tuotamme tavaroita ja palveluita ja rakennamme hyvinvointia. Kasvua ja työllisyyttä ei tule vauhdittaa kasvattamalla samalla ekologista velkaa. Velkaantumisen taittaminen ja kilpailukyvyn turvaaminen eivät voi ajaa ilmastonmuutoksen hillitsemisen ja ympäristökestävyyden ohi. Tarvitaan ekologinen rakennemuutos, siirtymä kohti fossiilivapaata yhteiskuntaa.

    Taloudellinen ja yhteiskunnallinen toiminta on muokattava ja jälleenrakennettava ympäristön kantokyvyn mukaiseksi, kasvattamatta eriarvoisuutta ja köyhyyttä. Ympäristön elinvoimaisuuden ja ihmisten hyvinvoinnin tavoitteet ja mittarit on asetettava etusijalle ohjaamaan yhteiskunnallista päätöksentekoa ja taloutta. Valtion on tuettava ekologiseen jälleenrakennukseen tarvittavia investointeja ja irrottauduttava ympäristölle haitallisesta kasvusta nopeasti. Mitä pidempään odotamme, sen kipeämpää ja kalliimpaa muutoksesta tulee.

     

    Teesit on työstänyt Kohtuusliikkeen työryhmä ja ne julkaistiin Kohtuusliikkeen vaalikeskustelussa 15.12.2018. Pdf-versio ladattavissa tästä.

    Oletko ehdokkaana kevään vaaleissa? Voit nyt sitoutua teeseihin vaalisivullamme.

    Äänestäjä, katso vaalisivultamme lista teeseihin sitoutuneista ehdokkaista.

    Osoita tukesi teeseille sosiaalisessa mediassa (#kohtuusliike), jaa lähipiirille ja kysy vaalipiirisi ehdokkailta, ovatko he valmiita muutokseen! Alta voit ladata kuvia esimerkiksi sosiaalisen median viestintään.

         

     

     

  • Maan ystävät: Kasvun jälkeinen tulevaisuus osaksi Suomen puheenjohtajuuskauden ohjelmaa

    Suomi toimii Euroopan unionin neuvoston puheenjohtajamaana syksyllä 2019. Puheenjohtajakauden teemoista keskustellaan parhaillaan eduskuntapuolueiden kesken. Maan ystävät ry:n nimissä on jaettu 200 eurooppalaisen tutkijan kirjettä puolueille muistuttamaan kasvuajattelun vaihtoehdoista.

     

    Syyskuun alussa yli 200 tutkijaa vetosi Euroopan unionin päättäjiin viestillä ”Eurooppa, on aika lopettaa kasvuriippuvuus”. Saman sisältöisen vetoomuksen on allekirjoittanut yli 80 000 kansalaista.

    Euroopan komission ensimmäinen varapuheenjohtaja Frans Timmermans (kuvassa) vastaanotti vetoomuksen 16. marraskuuta Euroopan ympäristötoimijoiden kattojärjestö EEB:ltä. Maan ystävät ry tuo tutkijoiden vetoomuksen nyt eduskuntapuolueille huomioitavaksi, kun Suomen tulevaa EU:n puheenjohtajakautta valmistellaan.

    Kirjeessä vaaditaan, ettei talouskasvun tulisi olla kehityksen päämäärä, sillä talouskasvun varjolla on lisääntynyt myös ympäristölle aiheutuva haitta. Nyt näitä haittoja, kuten ilmastonmuutosta, ratkotaan talouskasvu edellä: puhumme vihreästä kasvusta ja kestävästä kasvusta ratkaisujen tarjoajina.

    Tämä on ongelmallista, sillä pitkällä aikavälillä vihreäkään kasvu ei välttämättä vähennä resurssien kulutusta.

    ”On vain ajan kysymys, milloin ja kuka nämä kysymykset nostaa poliittiseen keskusteluun”

    Hyvinvointia ja kestävyyttä voidaan luoda myös toisin keinoin, tutkijat muistuttavat. Esimerkiksi kiintiöt resurssien ja energian käytölle, perustulo tai työajan vähentäminen eivät välttämättä näyttäydy BKT:n kasvuna, mutta lisäävät hyvinvointia ja ympäristöllistä kestävyyttä.

    Näitä ratkaisuja tarvitaan nyt, jos Suomi haluaa esiintyä ilmastotyön edelläkävijänä ja hyvinvoinnin tuottamisen mallioppilaana EU:ssa.

    Allekirjoittaneiden tutkijoiden mukaan ”olisi vastuutonta, jos poliitikot ja virkamiehet eivät tutkisi vaihtoehtoja kasvutalouden jälkeiselle tulevaisuudelle”. EU:n puheenjohtajuuskausi tarjoaa tähän loistavan tilaisuuden.

    Esimerkiksi Itävalta on ottanut vastaavan ”Growth in Transition”-aloitteen osaksi virallista puheenjohtajuuskautensa ohjelmaa. Tämän puitteissa järjestettiin 14.-15. marraskuuta konferenssi, jossa tutkittiin kasvun roolia kestävässä tulevaisuudessa. Myös Euroopan parlamentti järjesti 18.-19. syyskuuta Post-Growth 2018 –konferenssin, jossa ensi kertaa haastettiin kasvuajattelua parlamentin sisällä.

    Kasvun jälkeisen tulevaisuuden sisällyttäminen Suomen puheenjohtajuuskauden ohjelmaan olisi rohkea ja kaukaa viisas teko. Lisääntyvä akateeminen tutkimus osoittaa, että kasvuajattelun haastaminen on tulevaisuudessa välttämätöntä ja on vain ajan kysymys, milloin ja kuka nämä kysymykset nostaa poliittiseen keskusteluun.

    Toivottavasti se on Suomi, EU:n puheenjohtajuuskaudella syksyllä 2019.

    Maan ystävät ry, 18.11.2018

    ***

    Tutkijakirje vaatii EU:ta
    1. muodostamaan erityisen kasvun jälkeisen toimikunnan EU:n parlamenttiin. Tämän toimikunnan tulisi aktiivisesti keskustella kasvun tulevaisuudesta, laatia vaihtoehtoisia toimintaperiaatteita kasvutalouden jälkeiselle ajalle ja harkita uudelleen kasvun tavoittelua kaikkea koskettavana poliittisena tavoitteena.

    2. liittämään vaihtoehtoisia indikaattoreita EU:n ja sen jäsenvaltioiden makrotaloudellisiin kehyksiin. Taloudelliset toimintatavat tulisi arvioida sillä perusteella miten ne vaikuttavat ihmisten hyvinvointiin, resurssien käyttöön, epätasa-arvoon ja mielekkään työn hankkimiseen. Näille indikaattoreille tulisi antaa BKT:ta suurempi painoarvo päätöksenteossa.

    3. muuttamaan vakaus- ja kasvusopimus vakaus- ja hyvinvointisopimukseksi. Ensin mainittu koostuu säännöistä, jotka pyrkivät rajoittamaan budjettialijäämää ja valtionvelkaa. Nämä säännöt tulisi arvioida uudelleen sen varmistamiseksi, että jäsenvaltiot pystyvät vastaamaan kansalaisten perustarpeisiin samalla kun resurssien käyttöä ja päästöjä vähennetään kestävälle tasolle.

    4. perustamaan taloudellisen siirtymän ministeriön jokaiseen jäsenvaltioon. Uusi suoraan inhimilliseen ja ekologiseen hyvinvointiin perustuva talous voi tarjota paljon paremman tulevaisuuden kuin sellainen, joka perustuu rakenteellisesti taloudelliseen kasvuun.

    ***
    Tutkijakirje kokonaisuudessaan suomeksi:

    https://www.maailma.net/nakokulmat/eurooppa-on-aika-lopettaa-kasvuriippuvuus

    Tutkijakirjeen englanninkielinen alkuperäisversio:

    https://degrowth.org/2018/09/06/post-growth-open-letter/

    The Guardianin uutinen aiheesta:

    https://www.theguardian.com/politics/2018/sep/16/the-eu-needs-a-stability-and-wellbeing-pact-not- more-growth

    Itävaltalaisen Growth in Transition -aloitteen konferenssi ‘Europe’s Transformation – Where people matter’ 14-15. marraskuuta 2018
    https://wachstumimwandel.at/conference2018/about-the-conference/

    Euroopan parlamentin järjestämä Post-Growth 2018 –konferenssi:

    https://www.postgrowth2018.eu/

  • Meidän metsämme -kannanotto 27.10. Helsingissä

    Seuraavan 20 vuoden aikana Suomen metsätalousmailta on katoamassa kaikki yli 160 vuoden vanhuusikään ehtineet, monimuotoisuutta ylläpitävät metsät. Metsän asukkaiden osalta mm. hömötiaisia ja töyhtötiaisia on puolet vähemmän kuin 15 vuotta sitten. Elinympäristöjen köyhdyttämisen lisäksi metsähakkuilla tuhotaan suoraan lintujen ja eläinten pesiä siitä huolimatta, että niiden häiritseminen on luonnonsuojelulaissa kielletty. Laajat avohakkuut aiheuttavat myös ihmisille traumaattisia kokemuksia, joissa muistojen täyttämä tuttu metsä antimineen on poissa seuraavien sukupolvien elämästä.

    Tällä hetkellä Suomen metsähakkuiden kiintiöitä kasvatetaan siinä määrin, että tutkijat näkevät kaikkien suunniteltujen puunkäyttöinvestointien toteutumisen vaarana Suomen hiilinieluille ja ilmastopolitiikalle. Toisin sanoen lyhytnäköiset taloustavoitteet uhkaavat metsien kykyä ylläpitää elämäämme. Samaan aikaan kyselyissä valtaosa suomalaisista haluaisi säilyttää metsät mahdollisimman luonnontilaisina. Metsistä huolestuneet kansalaiset kokoontuivat 27.10. Helsingin tuomiokirkon kryptaan Meidän metsämme -kannanottoon. Kannanoton suojelijana oli arkkipiispa emeritus Kari Mäkinen.

    Tutustu myös kannanottona annetuun tekstiin.

    Lisätietoa: http://meidanmetsamme.org/

  • Kymmenen kohtuullista ilmastovaatimusta

    Joukko kohtuusliikkeen aktiiveja työsti Mahatma Gandhin syntymäpäivän kunniaksi kymmenen kohtuullista ilmastovaatimusta 2.10.2018.

    1. Hiilen, öljyn, kaasun ja turpeen jättäminen maahan on selkein ja tehokkain tapa torjua haitallista ilmastonmuutosta.
    2. Fossiilisia polttoaineita tuottavien ja runsaasti käyttävien yritysten ja niiden etujärjestöjen osallistumista ilmastoon vaikuttavaan yhteiskunnalliseen päätöksentekoon on rajoitettava.
    3. Kaikilla tulee olla mahdollisuus irtautua ilmastoa vahingoittavasta palkkatyöstä tarjoamalla kaikille perustulo ja tukea työajan lyhentämiseen, uudelleenkoulutukseen ja omavaraistuotantoon.
    4. Ylikulutusta täytyy alkaa rajoittaa asettamalla tuloille katto progressiivisen verotuksen avulla ja sääntelemällä ympäristöä vahingoittavaan toimintaan yllyttävää mainontaa.
    5. Yhteistyössä maanviljelijöiden kanssa on siirryttävä agroekologian ja ilmastokestävyyden periaatteiden mukaiseen kasvispainotteiseen maatalouspolitiikkaan ja ruokajärjestelmään.
    6. Avohakkuista pidättäytyminen, joutomaiden metsittäminen ja ojitettujen soiden ennallistaminen yhteistyössä metsänomistajien kanssa antavat puille, pensaille ja turpeelle mahdollisuuden kasvaa ja tasapainottaa ilmastoa.
    7. Turvallisuuspolitiikan painopiste tulee siirtää ilmastonmuutoksen torjuntaan ja voimavaroja siirtää mittavasti puolustusmenoista ilmastotoimiin.
    8. Fossiilista energiaa runsaasti hyödyntäneiden yritysten ja valtioiden tulee korvata köyhien maiden ja kansanosien kärsimiä äärimmäisten sääilmiöiden aiheuttamia vahinkoja, tukea sopeutumista muuttuviin oloihin tai mahdollistaa pääsy turvaan.
    9. Ilmastonsuojeluunkin liittyvän teknologian käyttöönotossa täytyy noudattaa varovaisuusperiaatetta ja teknologiset ratkaisumallit voivat toimia vain osana muuta yhteiskunnallista muutosta.
    10. Hitaampaa väestönkehitystä voidaan edistää takaamalla kaikille asuinpaikasta tai sukupuolesta riippumatta mm. pääsy kouluun, riittävä toimeentulo, tarpeelliset terveyspalvelut ja itsemääräämisoikeus.