Oikeutta kestäville paikallisyhteisöille ja kaikelle elolliselle

Kirjoittanut 22.4.2020

Ympäristötietoisen globaalin oikeudenmukaisuusliikkeen keskeinen tehtävä on puolustaa ekologisesti kestävien paikallisyhteisöjen oikeuksia kapitalistisen modernisaation jyrältä. Siitä asti, kun Kristoffer Kolumbus eksyi viisisataa vuotta sitten Karibian saarelle, maailman alkuperäiskansat ja muut paikalliset yhteisöt ja kulttuurit ovat kamppailleet eurooppalaisen väkivaltaa ja houkuttelua yhdistelevän maailmanlaajuisen valloituksen kanssa. Tähän on tultu: ihmislaji kukoistaa pian kahdeksan miljardin yksilön voimalla – ja samaan aikaan kielten kuolemat ja eliölajien sukupuutot etenevät kiihtyvää tahtia yhä kaoottisemmaksi käyvässä ilmastossa.

Paikallisyhteisöjen autonomia ja vastarinta

Kestävästi elävien paikallisyhteisöjen arki tarjoaa ehkä merkittävimmän voimavaran syväekologiselle liikkeelle. Hyvä ja kestävä elämä on paitsi kuviteltavissa myös todellisuutta vähintään miljardin ihmisten arjessa. He ovat tyypillisesti keskituloisten maiden keskituloisia ihmisiä, joiden toimeentulon muodot ja elämäntapa tarvitse vain hyvin vähän teollista energiaa. Päivät kuluvat paljolti pienviljelyn ja ruuan valmistuksen parissa, hoivatyössä sekä tarve-esineiden ja vaatteiden valmistuksessa ja huollossa. Riittävillä oikeuksilla maahan, muihin luonnonvaroihin ja kulttuuriin syntyy elämänpiiri, jossa on kylliksi ruokaa, terveyttä ja hyvinvointia.

Kansainvälisesti tällaisten ekologisten pienviljelijöiden oikeuksia ajaa johdonmukaisesti mm. talonpoikien kansainvälinen liike La Via Campesina. Paitsi että sen jäsenjärjestöt ja aktivisti puolustavat jopa henkensä kaupalla maaseudun yhteisöjä maakaappauksia ja kestämättömiä plantaasi-, kaivos- ja rakennushankkeita vastaan, liike työskentelee myös kansainvälisen politiikan areenoilla. Yksi saavutus ja tutustumisen arvoinen teksti on vuonna 2018 La Via Campesinan aloitteista syntynyt YK:n asiakirja United Nations Declaration on the Rights of Peasants and Other People Working in Rural Areas.

Myös alkuperäiskansat ovat huomionarvoinen ekologisesti kestävästi elävä ryhmä. Valitettavasti suurelle osalle niistä väkivaltainen valloitus on edelleen todellisuutta, vaikka 1950-luvulla luodun kansainvälisen ihmisoikeuslainsäädännön pitäisi taata niille oikeuden omaan kulttuurin ja toimeentuloon. Tukalassa tilanteessa alkuperäiskansojen liikkeet ovat voimistaneet kansainvälistä yhteistyötä ja rakentaneet liittolaisuuksia samanlaisia tavoitteita ajavien ryhmien kanssa.

Parhaimmillaan tällainen yhteistyö muuttaa historian kulkua, kuten tapahtui Meksikon Zapatista-liikkeen vuoden 1994 kansannousun ja demokraattisen itsehallintoalueen perustamisen seurauksena. Kun muutamaa vuotta myöhemmin sen autonomiaa, suoraa demokratiaa, tinkimätöntä tasa-arvoa ja ekologista kestävyyttä korostava ajattelu kohtasi Gandhista ammentavan intialaisen väkivallattoman kansalaistottelemattomuuden perinteen, syntyi maailman kauppajärjestön WTO:n vastainen liike Peoples’ Global Action. Tällä etelän paikallisyhteisöjen päättäväisyydestä kumpuavalla voimalla saatiin pysäytettyä vahingollisen globalisaation pidäkkeetön eteneminen kaikkein brutaaleimmassa muodossa. Chiapas on toiminut inspiraationa myös aikamme yhdelle merkittävimmistä demokratiakampailusta Syyrian kurdienemmistöisen Rojavan alueella.

Päästövähennyspuheesta kaivamisen lopettamiseen

Etelän johtajuutta nähdään nykyään paljon ilmastoliikkeessä. Öljyteollisuuden lobbareiden vaikutusvalta Rion vuoden 1992 ympäristökokouksessa oli niin suuri, että YK:n ilmastosopimuksessa ei lainkaan esiinny sanaa öljy tai kivihiili, ja fossiiliset polttoaineet mainitaan vain kun halutaan muistuttaa, että niiden kaivamisen lopettaminen olisi vaikea pala köyhille maille. Riosta asti ilmastopolitiikan huomio onkin valitettavasti ollut kasvihuonekaasujen päästöissä ja niiden vähentämisessä, vaikka vaikuttavampaa ja tehokkaampaa olisi rajoittaa hiilen, öljyn ja kaasun kaivamista ja poraamista.

Tässä tilanteessa nigerialaisten ympäristöliikkeiden väkevästi esittämä vaatimus fossiilisten polttoaineiden kaivannaistoiminnan lopettamista on tuonut uutta suuntaa ja voimaa. Öljynporauksen haitoista kärsivien vaatimus ”keep it in the ground” pitäisikin olla kansainvälisen ilmastoliikkeen ykkösteema. Tämä toisi päästötarkastelua selvemmin näkyväksi sen, mistä ilmastokaaoksen välttämisessä on kyse: teollisen yhteiskunnan energiaperustan alasajosta ja hyvin erilaisen yhteiskunnan uudelleenrakentamisesta.

Fossiilisten polttoaineiden kaivannaistoiminnan rajoittaminen ja lopettaminen toisi myös nykyistä selvemmin näkyväksi ilmastonsuojelun valtakamppailun: sata valtavaa suuryritystä on vastuussa tuotannon kahdesta kolmasosasta. Plutokratian oloissa ne ovat pystyneet ja pystyvät torjumaan varsin pienellä vaivalla jotakuinkin kaikki vaatimukset kaivamisen lopettamisesta. Siksi ilmastokamppailun voittamiseksi tarvitaankin todellista demokratiaa, kaikilla tasoilla paikallisesta globaaliin.

Maaemolle oikeutta ja luonnontuhoamisesta vankilaa

Toinen etelän liikkeistä kumpuava ajankohtainen vaatimus on Andien alkuperäiskasojen muotoilema maaemon oikeudet. Niiden maailmankuvassa pachamama on pyhä ja sen huomioon ottaminen on välttämätöntä hyvälle elämälle. Ecuadorin ja Bolivian alkuperäiskansojen noustessa 2000-luvun alussa hallitusvaltaan, vaatimus maaemon oikeuksista tuotiin myös osaksi lainsäädäntöä. Idean toteuttaminen on näissäkin maissa vielä alkutekijöissään, mutta liike on globaalisti nousussa.

Samaan aikaan on noussut vaatimus tehdä luonnontuhoamisesta (ecocide) rikos, esimerkiksi osana kansainvälistä rikostuomioistuinta. Tämä olisi vaikuttava keino tehdä selväksi, että muiden lajien hävittäminen sukupuuttoon tai ympäristön pysyvä myrkyttäminen todellakin on väärin. Nyt tällaisiin toimiin osallistuminen on useimmiten laillinen elinkeino. Maaemon oikeuksien kirjaaminen lakeihin ja luonnontuhoamisen kriminalisointi olisikin tehokas yhdistelmä saada ekokriisiä ruokkivaa toimintaa loppumaan.

Marko Ulvila

Julkaistu ensimmäisen kerran Elonkehä-lehden numerossa 1/2020

Kirjoittaja on harjoittanut globaalia ympäristöintoutunutta demokratia-aktivismia jo viidellä vuosikymmenellä. Hän toimii mm. Siemenpuu-säätiön puheenjohtajana ja Vasudhaiva Kutumbakam -verkoston kv-sihteerinä.