Tekijä: TO

Miltä talouspolitiikan tulisi näyttää rajallisten luonnonvarojen ja akuutin ympäristökriisin maailmassa? Tähän varsin huimaavaan kysymykseen hahmotellaan vastauksia väitöskirjatutkija Johanna Perkiön kirjoittamassa raportissa Talous ekologisen kriisin aikana. Vasemmistofoorumin julkaisema raportti on oivallinen synteesi ydinkysymyksistä, joihin tulisi ympäristökriisin taltuttamiseksi puuttua sekä samalla ajankuva tämänhetkisestä vaihtoehtoisesta ja ympäristön kantokyvyn huomioivasta yhteiskunnallisesta keskustelusta Suomessa. Helposti lähestyttävä lukusuositus myös niille, joille aihe on uusi.

Raportin lähtötilanne on, että 1) elämme sen mittaluokan ympäristökriisissä, joka uhkaa jo yhteiskuntien selviytymistä ja 2) kriisiä ei todennäköisesti voida ratkaista ilman, että taloudellisen toiminnan peruslogiikkaa muutetaan.

Jos haluamme selvitä, maapallon elinkelpoisuuden turvaaminen on asetettava politiikassa kaiken muun yläpuolelle ja yhteiskuntien resurssit on valjastettava toteuttamaan siirtymä, joka asettaa ihmistoiminnan ekologisesti kestäviin rajoihin.

Kriisin ja romahtamisen retoriikka voi olla luotaantyöntävä aloitus edistysuskoisessa kulttuurissa marinoiduille lukijoille. Toisaalta raportti ei niinkään uppoudu nykytilanteen ongelmiin vaan lähtee nimenomaan hakemaan ratkaisuja. Raportissa kuvataan nykyisen talouspolitiikan logiikkaa ja aukkoja (mm. päästökauppaan ja markkinoihin nojaava politiikka) sekä näille vaihtoehtoisia malleja (mm. vahva julkinen ohjaus, keskuspankkirahoitus ja perustulo) ja lopussa esitetään viisi toimintasuositusta:

1. Kokonaisvaltainen ekologisen siirtymän ohjelma

2. Talouspolitiikkaa ohjaavan ajattelun päivittäminen materiaalisten rajoitusten aikaan

3. Työajan lyhennys ja tuottavuustavoitteiden höllääminen

4. Perustulon käyttöönotto

5. Yhteisö- ja solidaarisuustalouden laajentaminen

Ilmastokeskustelua kehystää valitseva taloustieteellinen ajattelu, jossa perimmäisenä oletuksena on, että hiilineutraalissa yhteiskunnassa globaali kapitalismi ja siihen kytkeytynyt elämänmuotomme jatkuu jotakuinkin ennallaan.

Suosituksista ensimmäistä, toista ja viimeistä on vaikea ohittaa. Kaksi ensimmäistä tuntuvat loogisilta ensiaskeleilta ekologisen jälleenrakennuksen toteuttamiseksi. Toki ”ajattelun päivittäminen” on elävä ja dynaaminen, poliittisten päätösten lomassa rakentuva prosessi, jolla ei ole päätepistettä ja joka jatkuu muutoksen lomassa. Hyvä alku tälle ajattelun päivittämiselle olisi esimerkiksi raportissa mainittu ekologisen kestävyysvajeen laskelma perinteisen Valtiovarainministeriön kestävyysvajelaskelman rinnalle.

Viides suositus on puolestaan helppo kuitata olankohautuksella, sillä kyse on marginaalisista ja monelle huomaamattomista talouden muodoista. Vaikka osio sai raportissa muita vähemmän huomiota, tässä suosituksessa on suurissa määrin muutoksen ydin. Yhteisö- ja solidaarisuustaloudessa, kuten osuuskunnissa, naapuriavussa tai erilaisissa paikallistalouksissa, piilee juuri niitä ilon pilkahduksia ja kestävän elämän mahdollistajia, joita tarvitsemme nykyisen ylituotannon saneleman pikakulutustalouden tilalle. Muuten jäämme tyhjän päälle.

Kinkkisimpiä ovat suositukset kolme ja neljä. Työajan lyhennyksen on monesti todettu olevan avain ekologisesti kestävämmän yhteiskunnan rakentamiseen, mutta kysymyksiä lyhennyksen toteuttamisesta vielä riittää. Mitä tekevät pienyrittäjät, jos työaikoja on lyhennettävä? Kompensoiko sosiaaliturva tarpeeksi, jos työajan mukana vähenee myös palkka? Miten rahoitetaan hyvinvointivaltio, jos verotulot vähenevät? Näihin kysymyksiin kaivattaisiin uuden raportin verran vastauksia ja laskelmia.

Samoin perustulomallin ja yleisemmin sosiaaliturvan rahoitukseen liittyvät kysymykset vaatisivat laskutoimituksia rinnalleen: kuinka suureen perustuloon valtion rahat kestävästi riittäisivät? Miten paljon pääomatuloja tai ylempiä tuloluokkia tulisi verottaa, jotta ylikulutusta voitaisiin pienentää tai perustuloa korottaa? Miten maksimitulo tai maksimieläke toimisivat käytännössä? Entä eläkkeiden rahoitus työikäisen väestön pienentyessä?

Toivottavasti näihin kysymyksiin keskittyviä raportteja tullaan vielä näkemään – karttuva tieto on muutoksen alku.

Tuuli Orasmaa

Suomen kohtuustoimijat haastavat kansalaistahot, päättäjät, yhteisöt ja yksilöt siirtämään Suomen ylikulutuspäivää ensin kohti kesää ja vuosikymmenessä vuoden viimeiseen päivään.

Ylikulutuspäivä on laskennallisesti se päivä, jona kulutuksemme ylittää maapallon kyvyn tuottaa uusiutuvia luonnonvaroja ja käsitellä fossiilisten polttoaineiden käytön aiheuttamia kasvihuonekaasupäästöjä. Vuoden ensimmäisten 100 päivän aikana suomalaiset kuluttavat oman osansa maapallon luonnonvaroista. Tänä vuonna suomalaisten ylikulutuspäivä oli 5.4. ja se on aikaistunut vuosi vuodelta. Maailman ylikulutuspäivä koittaa 29.7.

Haluamme Suomen muuttuvan kohtuuden yhteiskunnaksi ja ylikulutuspäivän jäävän historiaan. Haastamme kaikkia mukaan tekemään SUUNNANMUUTOSTA!

Olemme huolissamme, koska suomalaisten nykyisillä kulutustottumuksilla ihmiskunta tarvitsisi 3,8 maapalloa ja meillä on vain yksi. Maailmanlaajuisesti ihmiskunta tarvitsisi nykyisellä kulutustasolla 1,75 maapalloa. VASTUU toimenpiteistä on ennen kaikkea Suomen kaltaisilla rikkailla mailla, joiden varallisuus ja hyvinvointi perustuvat luonnonvarojen liikakäyttöön ja luonnon ylikuormittamiseen.

Suurin osa ylikulutuksen haittavaikutuksista ei edes näy Suomessa, sillä käyttämämme energian ja -tuotteiden alkuperä on pääosin muualla. Lisäksi osa kulutuksemme ympäristövaikutuksista, kuten
ilmastonmuutos, on maailmanlaajuista ja haitoista kärsivät eniten maailman köyhät.

Haastamme kansalaistahot, päättäjät, yhteisöt ja yksilöt siirtämään Suomen ylikulutuspäivää ensin kohti kesää ja vuosikymmenessä vuoden viimeiseen päivään. Tämä onnistuu uudistamalla Suomea Kolilla syksyllä 2009 annettujen kymmenen kohtuullisen vaatimuksen avulla:

1. Elämäntavan syvällinen muutos on välttämätön. Pelkkä teknologia ei pelasta.
2. Tarvitaan yhteisiä sitovia rajoituksia kulutukseen. Tulevien sukupolvien pöydästä syöminen on
lopetettava.
3. Energian käytön vähentäminen on ainoa mahdollisuus vastata riittävän nopeasti ilmastokriisin
haasteeseen. Kulutusta on supistettava oikeudenmukaisesti ja hallitusti.
4. Ydinenergian ja uraanikaivosten tilalle kotimainen, hajautettu ja uusiutuva energiantuotanto.
5. Mainontaa on rajoitettava. Se luo keinotekoisia tarpeita.
6. Paikallisen tiedon tuhoaminen on lopetettava. Kokemusperäistä viisautta tarvitaan ekologisesti
kriisiytyvässä maailmassa.
7. Luonnonvarojen kuluttamista on verotettava progressiivisesti.
8. Asevarustelu on lopetettava. Se vie ihmiskunnalta voimavarat ilmastokriisin torjunnasta.
9. Rajallisella maapallolla on luovuttava tavoittelemasta jatkuvaa kasvua.
10. Kohtuus arvoonsa. Se on vapautta kulutusriippuvuuksista.

Haluamme elää hyvää ja täyttä elämää vuoden jokaisena päivänä rasittamatta muita ylikulutuksella. Kohtuusvaatimuksella ylikulutuspäivä siirtyisi pitkän loikan kohti maapallon kapasiteetin mukaista elämää.

Tähän toimintaan tarvitaan hyvin paljon ihmisiä ja heidän yhteisöjään. Eri toimijat ovat tässä mukana omista lähtökohdistaan ja pääasia on, että meitä on paljon ja tavoite ylikulutuspäivän siirtämiseen on yhteinen.

Allekirjoittajat aakkosjärjestyksessä:
CRASH ry
Emmaus Aurinkotehdas ry
Emmaus Suomi ry
Emmaus Helsinki ry
Emmaus-Westervik rf
Emmaus Åland rf
Jakobstad för hållbar utveckling
Katajamäen yhteisö
Kehitysmaayhdistys Pääskyt ry
Kohtuus Etelä-Karjala
Kohtuusklubi, SLL Uudenmaan piiri
Kymenlaakson kohtuustoiminta
Luonto-liitto ry
Maan ystävät ry
Omställning Pargas – Transition Pargas
Omställning Älvbyarna
Omställning Vasa – Siirtymäliike Vaasa
Omställning Nordöstra Korsholm
Omställning Österbotten
Pohjois-Karjalan Kohtuusliike
Salon Seudun Luonnonsuojeluyhdistys ry
Salon TasausKohtuusPaja
Sinapinsiemen ry
SLL Hirvijokilaakso
Suomen Commons Assembly
Suomen kestävän elämäntavan yhteisöt ry
Tampereen Maan ystävät ry
Uusi Tuuli ry
Vaasan ympäristöseura – Vasa miljöförening ry
Vihreä Elämänsuojelun Liitto ry – Gröna Förbundet för Livets Beskydd rf
Ympäristö ja kehitys ry
Ålands Natur och Miljö rf

Haaste pdf:nä suomeksi ja ruotsiksi.

Lisätietoa ylikulutuspäivästä:

https://wwf.fi/wwf-suomi/viestinta/uutiset-ja-tiedotteet/Suomalaiset-ovat-kuluttaneet-osansa-maapallon-luonnonvaroista-tanaan-3736.a

Earth Overshoot Day:

https://mailchi.mp/588e0f206991/will-you-join-our-earth-overshoot-day-campaign-this-year-
883341?e=fde5a40a88

http://www.overshootday.org/

Huom: haaste julkaistu alun perin huhtikuussa 2017

Eduskuntavaalit veivät 13 Kohtuusliikkeen vaaliteesit allekirjoittanutta ehdokasta eduskuntaan! Kohtuuden politiikka herätti yllättävääkin kiinnostusta, mutta ymmärrettiinkö vaaliteesit tarkoitetulla tavalla?

Uusi eduskunta aloitti työnsä reilu viikko sitten. Hallituskokoonpanoa vielä jännitetään ja hallituksen rakenne tulee pitkälti ohjaamaan, mille polulle Suomi lähivuosiksi asettuu: helppojen ja mukavien ilmastoratkaisujen vai ehkä jopa rohkean ja radikaalin muutoksen tielle. Hallitusneuvottelujen tuloksesta riippumatta vaalitulos näyttää ekologisen siirtymän kannalta jopa yllättävän lupaavalta. Arkadianmäellä toimii nyt 13 Kohtuusliikkeen vaaliteesejä kannattanutta kansanedustajaa.

Teesejä valmistellessa halusimme kokeilla mitä tapahtuu, jos heitämme ilmoille nykypolitiikassa radikaalilta tuntuvia tavoitteita. Kirjoitimme auki, millaisia tavoitteita kohtuutalouden ja degrowth-liikkeen filosofia voisi tarkoittaa politiikassa. Itse oletin, että teesit allekirjoittaisi muutama ehdokas – ehkä viisi, ehkä kymmenen. Allekirjoituksia tuli 170 kappaletta. Mistä tämä kertoo?

Kirjoitimme auki, millaisia tavoitteita kohtuutalouden ja degrowth-liikkeen filosofia voisi tarkoittaa politiikassa

Inhorealisti muistuttaa, että vaalien alla ehdokkaat sitoutuvat monenlaisiin tavoitteisiin ja ohjelmiin, eivätkä kaikki perehdy asiaan kovinkaan syvällisesti. Monenlaisia lupauksia tehdään, jos ne vaikka sattumalta toisivat ääniä. Uskon kuitenkin, että näiden ehdokkaiden määrä listassa on pieni. Suuri osa ehdokkaista on mitä luultavimmin lukenut teesit ajatuksella, mutta voi toki käsittää ne hyvin eri tavalla. Joillekin ne sekoittuvat yleisiin tasa-arvon, hyvinvoinnin ja kestävyyden tavoitteisiin. Joillekin ne liittyvät ”kohtuullisuuden” ja kohtuullisen elämäntavan ihanteisiin.

Toivoimme, että allekirjoittajat tietenkin ymmärtävät teeseissä kaikuvan toiveen järjestelmänmuutoksesta ja ajatusrakenteiden muuttamisesta. Siitä, että hyvinvointia tavoiteltaisiin ekologisesti kestävissä rajoissa ja tasa-arvoa vaalien. Ja erityisesti siitä, että vaikka muutos voi tuottaa siirtymävaiheessa myös ongelmia mm. työn murroksen ja rajattomien vapauksien kyseenalaistamisen kautta, tämä ei tee tavoitteista vähemmän välttämättömiä.

Toivoimme, että allekirjoittajat tietenkin ymmärtävät teeseissä kaikuvan toiveen järjestelmänmuutoksesta ja ajatusrakenteiden muuttamisesta

Toivomme, että valitut 13 kansanedustajaa ovat sisäistäneet nämä ajatukset ja haluavat yhä sitoutua niihin. Joka tapauksessa allekirjoittaneiden suuri määrä kertoo, että kohtuuden politiikka herättää kiinnostusta – paljon enemmän kuin uskalsimme odottaa.

Alla lista allekirjoittaneista uusista kansanedustajista vaalipiireittäin. Lisää pohdintaa vaalikampanjan merkityksestä Henri Wimanin tekstissä täällä.

Helsingin vaalipiiri:
Outi Alanko-Kahiluoto, Vihreät
Veronika Honkasalo, Vasemmistoliitto
Mai Kivelä, Vasemmistoliitto
Maria Ohisalo, Vihreät

Uudenmaan vaalipiiri:
Kimmo Kiljunen, SDP
Pia Lohikoski, Vasemmistoliitto

Varsinais-Suomen vaalipiiri:
Eeva-Johanna Eloranta, SDP

Hämeen vaalipiiri:
Tarja Filatov, SDP
Mirka Soinikoski, Vihreät

Pirkanmaan vaalipiiri:
Iiris Suomela, Vihreät
Anna Kontula, Vasemmistoliitto

Savo-Karjalan vaalipiiri:
Krista Mikkonen, Vihreät

Oulun vaalipiiri:
Merja Kyllönen, Vasemmistoliitto

Tuuli Orasmaa on Kohtuusliikkeen aktiivi ja oli mukana työstämässä Kohtuusliikkeen vaaliteesejä.

Kohtuusliikkeen aktiivi Henri Wiman pohtii Kohtuusliikkeen vaaliteesien merkitystä ja juhlii odotukset ylittänyttä tulosta. Kannattiko laatia teesit periaatteiden ja tavoitteiden ympärille vai tarvitaanko lisää konkretiaa?

Kohtuusliike laati ensimmäiset vaaliteesinsä inspiroimaan vaalikeskustelua ekologisesta rakennemuutoksesta. Eduskuntavaalikampanjassa vaaliteesit allekirjoitti 170 ehdokasta 12:sta vaalipiiristä ja kymmenestä puolueesta. Ainoa vaalipiiri, joka jäi puuttumaan, oli Ahvenanmaa. Koko lista löytyy täältä.

Puolueittain allekirjoitukset jakautuivat näin:

Vihreät 60

Vasemmistoliitto 39

SKP 21

SDP 12

Feministinen puolue 11

Itsenäisyyspuolue 11

Eläinoikeuspuolue 10

Keskusta 3

Kristallipuolue 1

Tähtiliike 1

Joukkoon mahtui varsin nimekkäitäkin ihmisiä, mikä oli ilahduttavaa.

Kun vaaliteesikampanjaan lähdettiin, odotin ehkä kahtakymmentä allekirjoitusta. Muistakseni joku muu ajatteli samoin. Siinä mielessä tämä on ollut ihan hillitöntä, ja olen tosi iloinen.

Teesit jätettiin tarkoituksella periaatteellisiksi. Ajatus oli, että konkretiasta ei ehkä ole niin rakentavaa keskustella, ennen kuin puhutaan samoista suuntaviivoista – tai ”samoista asioista”. Niin tai näin, periaatteet ovat tärkeitä asioita, ja listaamamme periaatteet olivat joka tapauksessa valtavirta-ajattelun ulkopuolella. Tarjosimme myös listan konkreettisempia ehdotuksia, ja jotkut ehdokkaat olivat niistä hyvin mielissään.

Kun vaaliteesi-kamppikseen lähdettiin, odotin ehkä kahtakymmentä allekirjoitusta.

Teesien periaatteellisuus varmasti lisäsi niiden suosiota. Periaatteita on helpompi allekirjoittaa kuin listaa konkreettisista politiikkatoimista, jotka esim. rajoittaisivat markkinasuhteiden, kilpailun, voittomotiivin, ja finanssimarkkinoiden voimaa yhteiskunnassa. Edellyttääkö teesien täytäntöönpano sellaisia toimia? Mielestäni kyllä. Joidenkin allekirjoittaneiden mielestä varmaan ei. Minulle on ilo joka tapauksessa nähdä, kuinka suosittuja periaatteemme ovat.

En ole tietoinen, että vastaavaa kampanjaa oltaisiin tehty Suomessa tai muualla aiemmin.

Kampanjan alussa keskusteltiin siitä, mitä tällä oikeastaan pyritään saavuttamaan. Tästäkin oli muutama eri näkökulma, enkä yritä toistaa kaikkia tässä. Omasta mielestäni oli arvokasta, että ylipäätään kysytään kuinka moni kannattaa sellaisia perusasioita, jotka meidän näkökulmasta ovat kestävyyden edellytyksiä. En ole tietoinen, että vastaavaa kampanjaa oltaisiin tehty Suomessa tai muualla aiemmin. Kuulemme usein, ettei kukaan äänestäisi tai kampanjoisi kulutuksen alentamisen puolesta. Mutta ei sitä ole juuri ikinä vakavasti kysyttykään. Nyt kysyttiin tässä muodossa ja tässä kontekstissa, ja ei tulos ainakaan heikennä kulutusta rajoittavan politiikan uskottavuutta – päinvastoin.

Toisaalta kampanja oli yksi tapa rikkoa hiljaisuutta kohtuus-näkökulmien ympärillä, sekä raivata tilaa uudenlaisille keskusteluille taloudesta ja kestävyydestä. Tämä on itselleni Kohtuusliikkeen toiminnassa kaikista motivoivinta. Vähän Kate Raworthia myötäille, mielestäni käsitteillä ja tavoilla puhua taloudesta on valtavasti merkitystä. Myös kysymyksen esittäminen tietyllä tavalla ohjaa ajattelua ja on tietynlaista vallankäyttöä. Tätähän yritimme tehdä myös Helsingin ja Salon vaalipaneeleissa.

Jos Kohtuusliike näyttää esimerkkiä, että taloudesta voi ajatella näin, ja kestävyydestä voi kysyä tällaisia kysymyksiä, ja jonkin auktoriteetin vastaväitteet kohtuudelle eivät ole viimeinen sana, niin se saa sivustakatsojankin rohkaistumaan. Että on ihan ok jatkaa tietynlaista ajattelun polkua, vaikka sitä ei otettaisi vakavasti kaikissa tärkeissä ja vakavamielisissä piireissä.

Henri Wiman on Kohtuusliikkeen aktiivi ja oli mm. mukana laatimassa Kohtuusliikkeen vaaliteesejä

Kohtuusliikkeen pioneerit Markku Aho, Eeva-Stiina ja Paula Lönnemo (kuvassa) ja Tiina Walldén kertovat, miten paikalliset kohtuusliikkeet toimivat – ja miten kaikki sai alkunsa.

Tuulet voimistuvat.

Kotkassa, meren rannalla, ilmastonmuutos tuntuu ja näkyy myrskyinä. Niitä on enemmän kuin aikaisemmin. Huoli ilmastonmuutoksesta sai kotkalaisen Tiina Walldénin perustamaan Kohtuus Kymenlaaksossa -liikkeen yhdessä muiden aktiivien kanssa.

“Olen kyllästynyt poliitikkojen epärehellisyyteen. Samassa lauseessa väitetään, että kakku voidaan sekä syödä että säästää. Siis ympäristökakku.”

Pohjois-Karjalasta etelään

Vuonna 2015 Walldén osallistui Kolilla Kohtuus vaarassa -tapahtumaan, joita Pohjois-Karjalassa oli järjestetty jo lukuisia kertoja. Sama tarvittiin Kymenlaaksoon. Nykyään Kotkassa kokoonnutaan noin kerran kuussa kirjaesittelyihin, keskusteluiltoihin ja toisinaan kansankeittiöihin. Lokakuussa paikallisliike järjesti valtakunnallisen kohtuusseminaarin.

Mikä Walldénin ajoi kansalaisaktivismiin?

“Olen mukana, koska väsyin vallitsevaan taloustieteelliseen ajatteluun, jota ei voi kyseenalaistaa. Olin kyllästynyt suomalaiseen yksimielistävään toimintakulttuuriin, jossa kaikkien pitää olla aina samaa mieltä.”

Tarve muutokselle ajoi myös Markku Ahon perustamaan Kohtuus vaarassa -liikkeen vuonna 2009. Pohjois-Karjalan siipeä pidetään paikallisliikkeiden pioneerina.

“Ilmastonmuutosta ja luonnon monimuotoisuuden kriisiä ei onnistuta torjumaan ilman kansalaispainostusta”, Aho toteaa.

“Haluan Kohtuusliikkeen kautta tuoda kulutuksen vähentämisen paikalliseen keskusteluun. Muut tuntemani toiminnan muodot eivät ottaneet näitä seikkoja huomioon.”

Pohjois-Karjalan toiminta on inspiroinut Kymenlaakson lisäksi Salossa asuvia Eeva-Stiina ja Paula Lönnemoa perustamaan vastaavan liikkeen Saloon vuonna 2010.

“Kohtuusporukka on ainoa, jossa puhutaan avoimesti talouskasvun ongelmista, ylikulutuksesta ja epätasaisesti jakautuvasta hyvinvoinnista, lähellä ja globaalisti”, Lönnemot toteavat.

“Järjestämme kerran kuukaudessa avoimen illan jonkun kohtuusteeman ympärille. Joskus saamme vierailevan keskustelun alustajan, joskus keskenämme oppiaksemme itse ja levittääksemme tietoisuutta paikkakuntalaisten keskuudessa”, Paula Lönnemo kertoo.

Ilmastonmuutosta ja luonnon monimuotoisuuden kriisiä ei onnistuta torjumaan ilman kansalaispainostusta

Perjantaisin Salossa voi istua Gretan kanssa ja jokavuotisia tapahtumia ovat Suomen ja maailman ylikulutuspäivät, Earth Hour, biodiversiteettipäivä 22. toukokuuta ja degrowth-picnic kesäkuussa. Lönnemot ovat herättäneet aktiivisesti keskustelua myös metsäkysymyksistä Meidän metsämme -kannanoton kautta.

Amazon ja auktoriteetit

Uusia aktiiveja kohtuustoimintaan on toisinaan vaikea löytää. Väestöpohja Salossa ja Kotkassa poikkeaa esimerkiksi yliopistokaupungeista. Pohjois-Karjalassa Kohtuusliike on Ahon mukaan aktivoinut kuitenkin varsin suuren määrän etenkin ihmisiä, joita perinteiset järjestöt eivät ole tavoittaneet.

Walldénin mukaan monet jakavat samat ajatukset, mutta useimmat uskovat, että auktoriteettien täytyy ratkaista ongelmat.

“Tai että minun vähäinen panokseni ei ole merkittävä, koska Amazon heittää palautetut tavarat suoraan roskiin.”

Lönnemot ovat saaneet kuulla olevansa liian radikaaleja ja ekstreemejä. Naurusta päätellen nimitys ei tainnut mennä aivan maaliin.

“Meistä on taas Pohjois-Karjalassa käytetty määritelmää ‘sosiaaliekologinen sivistysliike’”, Aho kertoo. Monella paikkakunnalla opintopiirit ja keskusteluillat ovatkin tärkeässä osassa.

Haihattelua ja utopiaa

Ilman talouskasvua emme voi turvata hyvinvointipalveluja, seuraa taantuma, menetämme kansainvälisen kilpailukyvyn ja syöksymme velkakierteeseen. Kohtuutalousajattelu ja irtiotto jatkuvan kasvun ajatuksesta nähdään helposti haihatteluna ja epärealistisena utopiana.

“Haihattelua ja epärealistista on kuvitella, että taivaasta tipahtaisi ihmeellisiä teknologisia muutoksia, jotka nopeasti hillitsisivät ilmastonmuutosta ja lajikatoa”, Aho vastaa.

Monet jakavat samat ajatukset, mutta useimmat uskovat, että auktoriteettien täytyy ratkaista ongelmat.

Tutkimus kasvutalouden vaihtoehdoista on rikasta. Walldén mainitsee esimerkiksi Peter Victorin, Tim Jacksonin ja Serge Latouchen uraauurtavan työn uudenlaisten yhteiskuntamallien kehittämiseksi.

“Haihattelusta toteaisin kirjailija Juha Hurmeen sanoin: ‘Niin se on, perkele, eikä millään muulla lailla. Ilmastonmuutos tulee opettamaan kantapään kautta hitaimmillekin matelijoille, ettei tämä ole haihattelua’”, Aho jatkaa.

Rehellisyyttä vaalipuheeseen

Kevään vaaleissa Walldén toivoo poliitikoilta rehellisyyttä. Ympäristöä ei voida samaan aikaan kuormittaa kasvukeskeiseen politiikkaan nojaten ja suojella ilmasto- ja monimuotoisuuden tavoitteiden saavuttamiseksi.

Nyt tarvitaan poliittista johtajuutta sekä markkinavoimien hillintää, Aho painottaa.

“Muutos edellyttää luopumista monista kulutustavoista ja se on tunnetusti vaikeaa. Poliittinen ohjaus on avainasemassa. Poliittista johtajuutta tarvitaan vahvasti myös sen varmistamiseksi, että muutokset tehdään sosiaalisesti oikeudenmukaisella tavalla.”

Lönnemoiden toiveet poliitikoille ovat selvät: Talouskasvupakosta on luovuttava. Hyvinvointi jaettava tasan – myös globaalisti. Luonnonresurssien rajallisuus otettava huomioon. Koko yhteiskuntajärjestelmä muutettava oikeasti kestäväksi. Ilmastotoimien on vastattava 1,5 asteen tavoitetta.

Walldén korostaa, että koko päätöksenteon logiikan on muututtava.

“Jokaista uusi aloitetta, lakia ja siltarumpua suunnitellessa pitää ajatella: edistääkö tämä ympäristön tilaa ja onko tästä hyötyä lapsille?”

Kohtuusliikkeet Pohjois-Karjalassa, Kymenlaaksossa ja Salossa ottavat mieluusti mukaan uusia aktiiveja! Paikallistoimintaa järjestetään myös Lappeenrannassa. Nettisivut löytyy Paikallistoimintaa-sivulta

Mitä tekemistä kapitalismilla on luonnonvarojen kulutuksen ja epätasa-arvon kanssa? Toni Ruuskan ja Pasi Heikkurisen kirjoitus tiivistää, miksi kannattaa puhua myös kapitalismista kun puhumme yhteiskunnan kehityksestä ja hyvinvoinnista. 

Suomalaista yhteiskunta- ja talousjärjestelmää sekä poliittista ilmapiiriä voitaisiin kuvata yhä selvemmin kapitalistiseksi markkinataloudeksi. Tässä kasvuun pakotetussa järjestelmässä kiristyvä kilpailu ja pääoman tuottovaatimukset pakottavat toimijat investoimaan toimintansa jatkuvaan tehostamiseen ja laajentamiseen. Tarkoituksena on varmistaa kilpailussa pärjääminen muita toimijoita vastaan ja kerryttää omia voittoja. Tuloksena on kiihtyvä ja itseään vahvistava sekä alati laajeneva tuotannon ja markkinoiden kehä, joka ajan kuluessa pyrkii laajenemaan kaikille elämänalueille.

Kapitalistisessa markkinataloudessa yhteiskunnallisia toimintoja ohjaavat ja kontrolloivat yhä enemmän suuret, vaikutusvaltaiset ja voittoa tavoittelevat toimijat – erityisesti osakeyhtiöt. Tuotantovälineiden omistusta siirretään alituisesti näille yksityisille toimijoille joko valtion välityksellä tai markkinoiden toiminnan tuloksena. Kapitalistisen markkinatalouden johtoajatuksena on, että toimijoiden kilpaillessa vapaasti keskenään ja maksimoidessa omaa etuaan koko yhteiskunta hyötyy ja vaurastuu.

Kiristyvä kilpailu ja pääoman tuottovaatimukset pakottavat toimijat investoimaan toimintansa jatkuvaan tehostamiseen ja laajentamiseen.

Kansakuntana Suomi on pärjännyt markkinakilpailussa hyvin monien mittareiden perusteella. Esimerkiksi Suomen bruttokansantuote asukasta kohden on yli 40 000€ ja kansainvälisissä bkt-vertailuissa olemme maailman rikkaimpia maita. Sosiaalisen eriarvoisuuden ongelmia ei ole kuitenkaan pystytty ratkomaan kansallisesti. Epätasa-arvosta kertoo, että Suomessa on lähes 26 000 miljonääriä mutta samaan aikaan yli 20 000 kansalaista hakee ruokansa viikoittain leipäjonosta. Globaalisti taas pääoma on kasautunut yhdelle prosentille ihmiskunnasta, ja tämä joukko omistaa jo lähestulkoon saman verran kuin loput 99 prosenttia maapallon väestöstä.

Kapitalistinen markkinatalous ei myöskään ole pystynyt ratkaisemaan ylikulutuksen ongelmaa, vaan kansakuntien vaurastumisen myötä haitalliset vaikutukset luontoympäristöön ovat kasvaneet rajusti. Suomi kuluttaa mittaamattoman määrän erilaatuisia luonnonvaroja ja tuottaa vuosittain yli 60 000 miljoonaa tonnia haitallisia kasvihuonekaasuja siitä huolimatta, että huomattava osa tuotannosta on viime vuosikymmenien aikana ulkoistettu sinne missä työvoima on edullisempaa.

***

Lisääntyvän sosiaalisen eriarvoisuuden ja ekologisten vahinkojen juuret voidaan pitkälti paikantaa kapitalistiseen markkinatalouteen. Tässä järjestelmässä perustavanlaatuista sosiaalista eriarvoisuutta ylläpidetään jaottelemalla ihmiset kahteen luokkaan: omistajiin ja työläisiin. Työväenluokka tekee työnsä palkkasuhteessa, josta kertyvät voitot omistava luokka korjaa itselleen. Markkinamekanismi ja markkinoiden ylikansallisuus pitävät huolen siitä, että työtä on tarjolla omistajille edulliseen hintaan eli työläisille pienellä palkalla.

Köyhyys ja matalapalkkainen työ ovat itse asiassa keskeisiä edellytyksiä voittojen kerryttämiselle ja talouskasvulle. Työläisten työpanosten lisäksi myös luontoympäristöt nähdään kapitalistisessa markkinataloudessa vapaasti hyödynnettävinä resursseina, joita tulee käyttää voiton ja kasvun turvaamiseksi.

Myös luontoympäristöt nähdään kapitalistisessa markkinataloudessa vapaasti hyödynnettävinä resursseina.

Kapitalistinen markkinatalous ei ole pystynyt tuottamaan ratkaisuja kansallisiin tai globaaleihin hyvinvoinnin kysymyksiin eikä pysäyttämään luontoympäristön tuhoutumista. Järjestelmän logiikkaa tarkasteltaessa ratkaisut eivät myöskään ole näköpiirissä. Kestävän hyvinvoinnin näkökulmasta ongelmallista ei ole kapitalismille tyypillisen yksityisomistuksen lisääminen vaan kapitalismiin läheisesti liittyvä pääoman kasautuminen ja talouden kasvupakko.

Rahapääoman kasautuminen tuottaa sosiaalista eriarvoisuutta, koska taloudellinen varallisuus tarjoaa kapitalistisessa markkinataloudessa etuoikeutetun yhteiskunnallisen aseman ja poliittisia vaikuttamismahdollisuuksia. Pääoman kasvattamispyrkimys taas on räikeässä ristiriidassa ekologisen kestävyyden kanssa, koska talouskasvu edellyttää ei-inhimillisen luonnon jatkuvaa ja kasvavaa muuntamista markkinoitavaksi tuotteiksi ja palveluiksi.

Kestävä hyvinvointi voi siten syntyä ja muotoutua ainoastaan kapitalistisen markkinatalouden ulkopuolelle, jossa kaikkea toimintaa ei tuoda taloudellisen kerryttämisen piiriin eikä kansalaisilla siten ole tarvetta hyväksikäyttää luontoa tai muiden työpanosta oman vaurastumisen tai kilpailussa pärjäämisen vuoksi.

Toni Ruuska työskentelee tutkijana Helsingin yliopistossa ja Pasi Heikkurinen Helsingin ja Leedsin yliopistossa.

Kirjoitus on alun perin julkaistu Talous kasvun jälkeen -kirjassa, Joutsenvirta, M., Hirvilammi, T., Ulvila, M. & Wilén, K., (2016). Gaudeamus, Helsinki sekä Ruuskan ja Heikkurisen Kestävä elämä –blogissa https://kestavaelama.wordpress.com/.

Niinistö ei kuitenkaan ole kannanotossaan yksin. Syyskuussa yli 200 tutkijaa vaati vetoomuksessaan Euroopan unionia irtautumaan kasvupolitiikasta. Vetoomus on kerännyt lähes 90 000 allekirjoitusta kansalaisilta. Myös viime syksynä dramaattisesti eronnut Ranskan entinen ympäristöministeri Nicolas Hulot peräänkuulutti talousajattelun muutosta, jota ilman ei päästä Pariisin sopimuksen osoittamalle tielle.

Puhe oli myös kuin muistutus poliitikoille pitäytyä viime kuukausina tekemissään ilmastolupauksissa. Kunnianhimon on pysyttävä samana, vaikka talouskasvuennusteet näyttäisivät keväällä punaista. On todettava ääneen, että ilmastokaaoksen torjuminen saattaa tarkoittaa kasvun hidastumista, velkaantumista ja tietyistä vapauksista luopumista. Kansalaisaktiiveista koostuva Kohtuusliike toivoo kevään vaaliehdokkailta samaa rohkeutta kasvuajattelun haastamiseen. Tilalle vaaditaan 2000-luvun haasteisiin sopivaa talous- ja hyvinvointiajattelua.

***

Helsingin Sanomien kommentissa kaikui myös vanha ajatus, että talouskasvulla olisi itseisarvo, jota presidentin siksi oletetaan kommentoivan. Presidentin ei kuitenkaan tulisi kehua kasvua ja korkeampia työllisyyslukuja itsessään. Parhaimmillaankin ne ovat vain välineitä kestävään hyvinvointiin. Pahimmillaan suotuisa kasvu- ja työllisyyskehitys voivat kätkeä ekologisten rajojen rikkomista, epätasa-arvoa ja inhimillisen hyvinvoinnin murenemista.

Jos riemuitsemme viennin vilkastumisesta ja talouskasvusta riippumatta niiden ekologisista seurauksista, olemme kaukana siitä mielentilasta, jota ilmastokaaoksen hillitseminen vaatii.

***

Kuitenkin Niinistön sanoin, luopumisesta huolimatta ”uusi hyvä voi olla entistä parempi”. Uusi ympäristön kantokyvyn mukainen politiikka ja elämäntapa tuottavat parhaimmillaan tasa-arvoisempaa ja kestävämpää hyvinvointia kuin nykyinen.

Tuuli Orasmaa ja Henri Wiman / Kohtuusliikkeen aktiivit

Blogissa Kohtuusliikkeen toimijat esittelevät näkökulmiaan kohtuusajattelusta ja niiden soveltamisesta eri aloilla. Ensimmäisen blogin on kirjoittanut Abraham Sutela.

***

Minulta on kysytty, miksi olen mukana Kohtuusliikkeessä.

Lyhyt vastaus olisi:  

a) Kasvutalousideologia ja kulutuskulttuuri ovat yksilön hyvän elämän tai hyvän yhteiskunnan päämäärinä irrelevantteja ja vahingollisia. Välineet esiintyvät päämäärinä ja anastavat aitojen päämäärien paikan, estäen niiden toteutumisen.  

b) Talouskasvuideologian tueksi esitetyt tyypilliset perusteet ovat epäuskottavia empiirisen aineiston valossa.

c) Jatkuva talouskasvu ja liiallinen kuluttaminen vaarantavat maapallon elinkelpoisuuden ja tämä vaara on akuutti. Se on aikamme suurin haaste.

Valtavirran talousajattelun rajoittuneisuus ei salli nähdä edes ongelmiamme, saati niiden juurisyitä. Jatkuvaan kasvuun perustuva elämäntapa ja kasvua edellyttävät yhteiskunnan rakenteet muodostavat kuplan, josta täytyy osoittaa tie ulos. Kohtuusliike tarttuu näihin ongelmiin ja tarjoaa toivonkipinän silloin, kun on kaikkein synkintä.

Talouskasvun sisäinen kritiikki

Jo Aristoteles erotti toisistaan välinearvot ja itseisarvot. Itseisarvot ovat niitä asioita elämässä, joille ei tarvita lisäperusteita. Niiden ei tarvitse ansaita paikkaansa. Päinvastoin muut asiat ovat niitä varten, niiden välineitä.

Korkeimpien arvojen joukossa on, että ihmisen elämä autonomisena kokonaisuutena, persoonallisena omanlaisena luomuksena, olisi hyvä ja laadukas. Tämä on itseisarvo: hyvä elämä ei ole väline, vaan muut asiat ovat sen saavuttamisen välineitä. Yhteiskunnan tulisi palvella nimenomaan autonomisia, hyviä elämänkokonaisuuksia ja niiden tavoittelua yhteisvoimin, yhteisössä.  

Autonomisen, itseisarvoisen vapaan elämän rakentamiseen liittyy joukko yhteiskunnallisia edellytyksiä, jotka pitäisi taata kaikille. Yhteiskunnan, joka palvelee yksilöiden autonomisuutta ja hyvää elämää, täytyy olla myös riittävän tasa-arvoinen. Kukaan ei saa jäädä vaille hyvän elämän edellytyksiä eikä ketään autonomista persoonaa tule uhrata välineeksi toiselle. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kukaan ei saisi olla jossakin parempi kuin toiset tai vauraampikin. Kuitenkin liian suuret valta- ja vaurauserot uhkaavat perustavimpia, tärkeimpiä itseisarvoja.

Aristoteles totesi, että raha on vain väline. Tilanne, jossa rahaa tehdään sen itsensä vuoksi ja jossa voitontavoittelu määrää rakenteita ja ratkaisuja, on vaarallinen ja turmeltunut. Tämän olemme voineet näinä aikoina omakohtaisesti todistaa.

Rahan tavoittelu sen itsensä vuoksi ei siksi kelpaa hyvän elämän tavoitteeksi. Jo antiikista asti on nähty suuri riski, että voitontavoittelun tapaiset perversiot kaappaavat aidot päämäärät. Lopulta ne voivat vääntää sekä elämän että yhteiskunnan tunnistamattomaan, pahaan muotoon.

Voitontavoittelun filosofia

Loputtoman talouskasvun ja rahan tavoitteleminen ovat paitsi päämäärinä perverssejä, myös vahingollisia ja tuomittavia sekä yksilön että yhteiskunnan elämässä. Tämä näkemys vallitsi antiikista keskiaikaan skolastikkojen kirjoituksissa ja kirkkojen linjauksissa. Tilalle tuli myöhemmin ideologia, jonka mukaan ahneus ja voitontavoittelu eivät olekaan tuomittavia, vaan jopa hyödyllisiä. Ne synnyttävät taloudellista toimeliaisuutta, jonka hyöty valuu kaikille. Alettiin jopa ihailla vahvoja, rahaa tahkoavia yksilöitä.

Tämä uuden ajan ideologia on eräänlainen faustilainen sopimus pahuuden kanssa. Se on sekä tehnyt meidät immuuneiksi turmeltuneille tavoille että saanut meidät pitkään uskomaan, että  kunhan – kuten Keynes asian muotoili – sata vuotta suostumme näkemään inhan kunnollisena ja mustan valkoisena, niin syntyvä vauraus valuu lopulta kaikille ja korjaa sillä välin syntyneet ongelmat. Sittemmin tätä ideaa on laajennettu myös ympäristöön: yhteiskunnan pitää ensin antaa teollistua ja vaurastua ennen kuin se voisi korjata tekemiään vahinkoja.

Voitontavoittelun ideologia on saanut meidät uskomaan, että syntyvä vauraus valuu lopulta kaikille ja korjaa syntyneet ongelmat.

Talouskasvuideologian perustelujen onttous

Kasvutalouden kannattajat sanovat, että ensin tarvitaan tarpeeksi vaurautta, jotta on varaa suojella ympäristöä tai vähentää epätasa-arvoa. Kun vaurautta kasaantuu joillekin tarpeeksi, kaikki saavat jotakin ja tilanne tasoittuu.

Tässä on perustava ongelma. Ensinnäkin mikään ei osoita, että edes kaikkein vauraimmissa yhteiskunnissa “sitten joskus” -lupaukset olisivat nyt tulossa lunastukseen. Toiseksi, jo nyt ihmiskunnan kokonaiskulutus ylittää moninkertaisesti sen, mitä maapallo kykenee kestämään. Kolmanneksi, suuri osa maista on yhä hyvin köyhiä ja niiden vaurastuminen vaatii kokonaiskulutuksen merkittävää kasvattamista. Neljänneksi, emme voi jäädä odottamaan hetkeä “sitten joskus”, kun meillä olisi varaa korjata epätasa-arvoa ja ympäristövahinkoja tai kun kaikki ovat nousseet köyhyydestä.

Edes kaikkein vauraimmissa yhteiskunnissa ‘sitten joskus’ -lupaukset eivät ole tulossa lunastukseen.

Kuten Kate Raworth kirjassaan Donitsitaloustiede argumentoi, “sitten joskus” -ideologiasta on välittömästi luovuttava. Emme voi tavoitella abstraktia rahallista talouskasvua ja odotella, että sitten joskus sen seurauksena voimme korjata aiheutuneita vahinkoja. Päinvastoin, abstrakti rahallinen kasvu täytyy hylätä ja siirtyä tavoittelemaan suoraan niitä päämääriä, jotka ovat oikeasti tärkeitä. 

Erityisesti Raworth mainitsee kaksi tärkeää päämäärää. Kaikessa ihmistoiminnassa täytyy aina pyrkiä siihen, että:
a) toiminta on distributiivista, eli jo lähtökohtaisesti kaikkia melko tasaisesti hyödyttävää

b) ympäristölle ei aiheuteta vahinkoa, ja lisäksi toiminnan pitää olla regeneratiivista. Pelkkä vahingon välttäminen ei riitä. Toiminnan pitää korjata ympäristöä ja saada se kukoistamaan entistäkin enemmän.

Nämä päämäärät Raworth asettaa 2000-luvun ihmisten toiminnassa yhteiskunnan ja talouden tärkeimmiksi suunnitteluperiaatteiksi.

Aineettoman kasvun lupaukset

Kun viitataan kasvutalouden tuottamiin ympäristövahinkoihin ja ilmastojärjestelmän järkkymiseen, kuulee väitettävän, että kasvu ei väistämättä tuota tällaista pahaa jälkeä. Sen sijaan talouden kasvu voisi irrottautua tämänkaltaisista vaikutuksista. Talous voi olla esimerkiksi vihreää tai aineetonta. Tätäkin väitettä Raworth tarkastelee, mutta ei löydä sille todisteita. Päinvastaiselle kylläkin.

Tapauksissa, joissa hyvinvoivat valtiot ovat näennäisesti saaneet merkittävästi vähennettyä päästöjään on todettu, että itse asiassa päästöjä on vain suuressa mitassa siirretty alemman tuotantokustannusten maihin. Näin luvut ovat kaunistuneet, mutta saastuminen yhä lisääntyy. Vastaavaa voi todeta väitteestä, jonka mukaan talouskasvu lopulta tasaa syntyneet tuloerot ja epäoikeudenmukaisuudet kansallisesti ja globaalisti. Raworthin mukaan kehitys on tässäkin päinvastainen.

Niinpä Raworthin ja monien muiden tutkijoiden tervejärkinen johtopäätös on seuraava: sen sijaan, että tavoittelemme abstraktia, rahallista talouskasvua ja uskottelemme, että se edustaa tai tuottaa hyvää, meidän pitäisi ymmärtää tämän ajatuksen näennäisyys ja turmeltuneisuus. Pitäisi palata oikeisiin, tärkeisiin päämääriin ja tavoitella niitä suoraan. Erityisesti kaikessa pitäisi alusta lähtien pyrkiä, Raworthin termein, muokkaamaan yhteiskunnan rakenteista regeneratiivisia ja distributiivisia. Siis jo lähtökohtaisesti, “by design”, eikä sitten joskus.

Pitäisi palata oikeisiin, tärkeisiin päämääriin ja tavoitella niitä suoraan.

Nyt tai ei koskaan

Kuten Raworthin kirja osoittaa, on kaksi rajaa, joita ihminen ei saisi ylittää. Yksi on minimitaso: jokaisella ihmisellä pitäisi olla hyvän elämän edellytykset, eikä keneltäkään saa niitä anastaa. Toinen on maksimitaso: maapallon elinkelpoisuuden kannalta tärkeimpien järjestelmien vakautta ei saa horjuttaa. Perinteisesti voidaan sanoa, että oikeisto ei ole välittänyt kummastakaan rajasta. Vasemmisto on pyrkinyt vartioimaan näistä ensimmäistä. Molemmat ovat siis omalla tavallaan kunnostautuneet ympäristönsä pilaamisessa. Kohtuusliike edustaa toivoa siitä, että löydämme keinot vartioida tärkeistä rajoista kumpaakin.

Abraham Sutela

Kirjoittaja on kouvolalainen ohjelmistosuunnittelija, joka on mukana Kohtuusliikkeen toiminnassa Kymenlaaksossa. Blogitekstit ovat aktiivien puheenvuoroja, eivätkä edusta Kohtuusliikkeen virallista kantaa.