Talouskasvusta luopuminen tapahtuu joka tapauksessa – halusimme tai emme

Lähetetty YLElle 17.11.2023

Vaihtoehdot talouskasvulle leimataan usein vaarallisiksi utopioiksi, vaikka kyseessä on välttämätön yhteiskunnallinen muutos. Jatkuvaan kulutuksen ja tuotannon kasvuun perustuva elämäntapa rajallisella planeetalla on biofysikaalinen mahdottomuus. Toisin kuin Heikki Hiilamo kolumnissaan väittää (YLE 16.11.2023), talouskasvukriittisyys ei ole enää radikaalien ympäristöaktivistien puhetta, vaan poikkitieteellisen kestävyystieteen, yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen ja kansalaistoiminnan valtavirtaa.

Länsimaalaiset talouskasvuun perustuvat yhteiskunnat ja kulttuurit ovat umpikujassa. Hyvinvointivaltion kansalaisina olemme riippuvaisia talouskasvusta, mutta tiedämme nyt myös sen, että kulutuksen ja tuotannon jatkuva kasvu johtaa ilmastonlämpenemiseen ja luontokatoon. Tästä yhteydestä on olemassa laaja poikkitieteinen konsensus. Siksi on vastuutonta, että “kasvulukosta” ulospääsyä etsivät vaihtoehdot leimataan toistuvasti radikalismiksi tai vaarallisiksi utopioiksi.

Sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamon degrowth-ilmiötä kommentoiva kirjoitus (YLE 16.11.2023) on tarpeeton hyökkäys vaihtoehtoisia talousmalleja tai katsantokantoja kohtaan. Tämän kaltaisissa ulostuloissa korostuu usein aiheen pintapuolinen ymmärrys, vaihtoehtoja edustavien ihmisten ja tahojen leimaaminen vaarallisiksi tai utooppisiksi haihattelijoiksi sekä mielivaltaiset historialliset esimerkit, kuten punakhmerit Hiilamon tapauksessa.

Rakentavaa keskustelua asiasta kuitenkin tarvitaan. Väärinkäsitysten välttämiseksi ja rakentavamman keskustelun pohjaksi haluamme ensinnäkin selventää, että degrowth (suom. kohtuustalous) on laaja-alainen tutkimuskenttä, johon sisältyy monia eri tutkimusperinteitä ja tieteenaloja. Degrowth-kentällä pyritään ymmärtämään muun muassa kuinka mahdollisimman hallittu, ja oikeudenmukainen siirtymä kestävyyteen voisi toteutua. Tutkimuskentän lisäksi degrowth on kansainvälisesti ja myös Suomessa moniääninen kansalaistoimijoiden muutosliike. Se ei siis edusta ainoastaan yhtä samanlaista muutoksen mallia.

Euroopan tasolla löytyy jo useita degrowth-aiheisia professoreita, kansainvälisiä tutkimushankkeita, konferensseja, maisteriohjelma sekä yksittäisiä yliopistokursseja. Myös useissa johtavissa pohjoismaisissa yliopistoissa, kuten Lundin yliopistossa sekä Kuninkaallisessa teknologisessa korkeakoulussa ja Helsingin yliopistolla sekä LUT-yliopistossa tutkitaan ja opetetaan kohtuutaloutta niin maisteri kuin tohtoritasoilla. Myös teknologian tutkimuskeskus VTT on mukana eurooppalaisessa tutkimushankkeessa, jossa selvitetään kasvunjälkeisten innovaatioiden ja teknologioiden tulevaisuutta. Lisäksi Euroopan parlamentissa järjestettiin tänä keväänä jo toinen monipäiväinen kasvunjälkeinen konferenssi. Tässä tilaisuudessa eturivin degrowth-tutkijat kävivät keskustelua keskeisten EU:n päättäjien kanssa monista kasvuntalouden jälkeisistä kysymyksistä, kuten tarvittavista ohjauskeinoista rajoittaa kulutusta ja tuotantoa.

Kolumninsa perusteella Heikki Hiilamo näyttää ajattelevan, että voisimme tehdä yksinkertaisen valinnan siitä, että pidämmekö kiinni talouskasvusta vai emme. Tämän taustalla vaikuttaa toive, tai pikemminkin usko ”vihreään kasvuun”. Korostamme vielä, että niin kutsutusta absoluuttisesta irtikytkennästä, siis tilanteesta, jossa talouskasvu jatkuu, mutta ympäristövaikutukset vähenevät, ei ole empiirisiä todisteita. Sen sijaan saatavilla on lukuisia vertaisarvioituja tutkimusraportteja, joissa tullaan päinvastaisiin johtopäätöksiin: talouskasvun myötä kielteiset ympäristövaikutukset lisääntyvät. Myöskään markkinavoimien rajoitteet eivät ole uskon ja toivon asia, kuten Hiilamo kirjoittaa. Ylikulutusta ei voida lopettaa uusilla tuotteilla ja laitteilla; kuluttamalla ja tuottamalla lisää. Meidän tulee sen sijaan hidastaa ja vähentää hallitusti ja reilulla tavalla.

Emme myöskään pääse pakoon sitä, että elämämme “maailman parhaissa yhteiskunnissa” täällä Pohjoismaissa on ekologisesti, mutta myös globaalin etelän ja maailman alkuperäiskansojen näkökulmista sosiaalis-taloudellisesti kestämättömällä pohjalla. Niiden tarjoamat erilaiset kestävyyden näkökulmat ovat elintärkeitä planeetallemme. Tarvitsemme kulttuurisen ja rakenteellisia muutoksia etenkin ylikuluttavissa yhteiskunnissa, mitkä turvaavat ihmiskunnan ja muunlajisten tulevaisuuden.

Lopuksi on syytä tähdentää, että teollisen ajan eksponentiaalisen talouskasvun aika on nojannut fossiilisten polttoaineiden yhä laajamittaisempaan hyödyntämiseen tuotannossa, logistiikassa, teknologian kehittämisessä ja modernin palkkatyöelämän erikoistumisessa. Kyseessä todella on historiallinen poikkeusaika – mittaluokaltaan vastaavaa ja yhtä helposti liikuteltavaa, hyödynnettävää tai tehokasta energialähdettä ei ole tarjolla maapallolla. Tämä tarkoittaa esimerkiksi öljyn ja maakaasun kulutushuippujen jälkeen kallistuvaa maailmantalouden materiaalista ja energiataloudellista perustaa, johon olemme seuraavina vuosikymmeninä auttamatta luisumassa. Halusimme tai emme, jatkuvan talouskasvun aika ja sitä myötä myös kasvuriippuvaisten yhteiskuntien ja elämäntyylien aika on tulossa päätökseen.

Poikkitieteinen degrowth-tutkimus ja kohtuuden asialla toimivat kansalaisliikkeet pyrkivät tämän ennenkokemattoman tilanteen ratkaisemiseen tieteen, poliittisen vaikuttamisen ja vaihtoehtoisten elämäntapojen kautta. Tarkoitus on jarruttaa hallitusti, ennemmin kuin ajaa kaasu pohjassa päin seinää. Kutsumme tämän kirjoituksen myötä kaikki kestävän muutoksen tekijät moniääniseen ja rakentavaan keskusteluun aikamme suurista haasteista.

Toni Ruuska, yliopistonlehtori, kestävän talouden dosentti, Helsingin yliopisto.

Riina Bhatia, kasvunjälkeisen talouden ja innovaatioiden tutkija, VTT ja Helsingin yliopisto.

Pasi Heikkurinen, kestävän liiketoiminnan professori, LUT-yliopisto.

Michiru Nagatsu, yhteiskuntatieteiden ja kestävyyden filosofian professori, Helsingin yliopisto.

Carlos Lamuela Orta, kestävän liikkumisen vanhempi tutkija, VTT.

Otto Snellman, väitöskirjatutkija, Helsingin yliopisto.

Sakari Säynäjoki, väitöskirjatutkija, Helsingin yliopisto.

Pirjo Kristiina Virtanen, alkuperäiskansatutkimuksen professori, Helsingin yliopisto.