Ruuantuotanto ilmastonmuutoksen kourissa

Kirjoittanut 25.1.2019

Ruoka on jokaisen ihmisen välttämätön hyödyke. Monessa voimme säästää ja kulutusta pienentää, mutta jokaisen on kuitenkin syötävä pysyäkseen hengissä. Siitä syystä ei ole yhdentekevää tarkoin miettiä millaista ruokaa syömme. Väestö maapallolla kasvaa jatkuvasti, mikä on pääsyy ilmaston ongelmiin. Nälänhätää on tietyillä alueilla kärsitty jo pitkään. Myös länsimainen ruokateollisuus kärsii jo nyt ilmastonmuutoksen aiheuttamista ongelmista. Monilla isoilla viljelyalueilla esimerkiksi Välimeren alueella on kuivuuden vuoksi menetetty satoja. Toinen ongelma on hurrikaanit ja muut luonnon katastrofit.

Meillä Suomessa on edelleen suhteellisen hyvät viljelymahdollisuudet. Kasvukausi täällä on lyhyt johtuen valon määrän vähäisyydestä suurimman osan vuodesta. Poikkeukselliset sääolot ovat täälläkin mahdollisia, kuten viime kesänä nähtiin. Ilmastonmuutoksen aiheuttamat ongelmat eivät kuitenkaan näy meillä niin radikaalisti kuin monessa muussa maassa. Enemmän huolta aiheuttaa se, että ruoantuotannon tulevaisuus Suomessa on muutoin uhattuna. Kukaan ei kanna siitä todellista huolta eikä vastuuta. Kun isojen tuontimaiden ruoantuotanto vaikeutuu, se tulee näkymään myös meidän suomalaisten kauppojen hyllyillä. Tämä ei ole pelottelua vaan realismia. Puhutaan, että myös ruokapakolaisuus tulee lisääntymään ja ihmismassoja liikkuu parempien viljelysmaiden ääreen. Näin varmasti on, sillä ruoka on elinehtomme. Samaan aikaan suomalaiset maatilat kärsivät tuotannon kannattamattomuudesta. Näinä epävarmoina aikoina oman tuotannon ylläpitäminen on tärkeämpää kuin koskaan ennen.

Olen viime vuosina joutunut todistamaan ruoan tuottajien ja kuluttajien välistä vastakkainasettelua. Erityisesti eläintuotantoa on arvosteltu kovalla kädellä. Oma näkemykseni on se, että itseasiassa tuottajien hyvä on sama asia kuin kuluttajien hyvä. Vaikka molemmat puhuvat omista lähtökohdistaan, tavoitteet hyville, laadukkaille raaka-aineille ovat melko lailla samat. Tuottajat haluavat tuottaa eettistä, ekologisesti kestävää ja laadukasta ruokaa, juuri sellaista kuin kuluttajat haluaisivat. Kuluttajien on vaikea tietää kaupan hyllyllä, millä tavalla ruoka on tuotettu. On vain kaksi vaihtoehtoa, luomu tai tavallinen. Muuta ei tiedetä. Tuottajilla tilanne on sama, kaksi vaihtoehtoa. Luomusta saa hieman paremman hinnan, mutta lisää samalla työmäärää, jolloin monesti tuottajan kannalta nämä vaihtoehdot ovat +-0. Tuottajat ovat myös väsyneitä kun he eivät enää voi keskittyä siihen, minkä parhaiten osaavat eli laadukkaan ruoan tuottamiseen. Sen sijaan he tekevät paperitöitä, laskevat euroja ja murehtivat yönsä maksamattomia laskuja. Teollisuuden ja kaupan tulisi kantaa vastuunsa ihmisten ja eläinten hyvinvoinnista, mutta merkkejä siitä ei ole nähtävissä.  Tämä koko yhtälö on käsittämätön. Kuinka tästä tuli tällaista?

Jokainen meistä kuluttaa ja toisen hiilijalanjälki on isompi kuin toisen. Hiilijalanjälkeä kannattaa tarkkailla kaikkien kuluttamiensa tuotteiden osalta. Tutkimuksia naudan hiilijalanjäljestä on monenlaisia eikä yksiselitteistä vastausta voi antaa. Kyseiset tutkimukset ovat myös usein tehty ulkomailla, joten niiden paikkansapitävyys Suomessa on epätodennäköistä ja myös kapeakatseista. Nauta ei Suomen oloissa kuluta vettä läheskään niin paljoa, mitä tutkimuksissa esitetään. Sen lisäksi laiduntava nauta (grass-fed) käyttää hyväksi nurmea ja perinnebiotooppeja. Nurmi edistää hiilensidontaa. Hiilijalanjäljen rinnalla olisi hyvä tarkastella myös luonnon monimuotoisuutta. Viljelyn yksipuolistuminen kuluttaa luontoa ja hävittää lajistoa. Eläimet ovat osa luonnon tasapainoa kuten myös kasvien rikkaus.

Olen jo pitkään yrittänyt etsiä vastausta näihin kaikkiin yllämainittuihin ongelmiin. Suoramyynnillä tuottajat saavat yleensä paremman katteen tuotteelleen ja kohtaavat kuluttajia kasvotusten. Tämä on erittäin kannatettavaa, mutta tuottajien puolelta myynnin- ja markkinoinnin hoitaminen muiden töiden ohessa voi olla monelle liian työlästä. Yksi mahdollisuus voisi olla viljelijän ja kuluttajien tiiviimpi yhteistyö eli kumppanuusviljely.

Pidämme lauantaina 26.1.2019 klo 11 Kotkassa Yhteisötalo Messin A-talossa tilaisuuden, jossa pohdimme kumppanuusmaatalouden mahdollisuuksia Kymenlaaksossa. Mikäli ette pääse paikalle, kerron täällä blogissa seuraavan kerran lisää tästä CSA-mallista ja millaisia ajatuksia se tilaisuudessa kuulijoissa herätti.