Kohtuusedustajia uudessa eduskunnassa!

Kirjoittanut 5.5.2019

Eduskuntavaalit veivät 13 Kohtuusliikkeen vaaliteesit allekirjoittanutta ehdokasta eduskuntaan! Kohtuuden politiikka herätti yllättävääkin kiinnostusta, mutta ymmärrettiinkö vaaliteesit tarkoitetulla tavalla?

Uusi eduskunta aloitti työnsä reilu viikko sitten. Hallituskokoonpanoa vielä jännitetään ja hallituksen rakenne tulee pitkälti ohjaamaan, mille polulle Suomi lähivuosiksi asettuu: helppojen ja mukavien ilmastoratkaisujen vai ehkä jopa rohkean ja radikaalin muutoksen tielle. Hallitusneuvottelujen tuloksesta riippumatta vaalitulos näyttää ekologisen siirtymän kannalta jopa yllättävän lupaavalta. Arkadianmäellä toimii nyt 13 Kohtuusliikkeen vaaliteesejä kannattanutta kansanedustajaa.

Teesejä valmistellessa halusimme kokeilla mitä tapahtuu, jos heitämme ilmoille nykypolitiikassa radikaalilta tuntuvia tavoitteita. Kirjoitimme auki, millaisia tavoitteita kohtuutalouden ja degrowth-liikkeen filosofia voisi tarkoittaa politiikassa. Itse oletin, että teesit allekirjoittaisi muutama ehdokas – ehkä viisi, ehkä kymmenen. Allekirjoituksia tuli 170 kappaletta. Mistä tämä kertoo?

Kirjoitimme auki, millaisia tavoitteita kohtuutalouden ja degrowth-liikkeen filosofia voisi tarkoittaa politiikassa

Inhorealisti muistuttaa, että vaalien alla ehdokkaat sitoutuvat monenlaisiin tavoitteisiin ja ohjelmiin, eivätkä kaikki perehdy asiaan kovinkaan syvällisesti. Monenlaisia lupauksia tehdään, jos ne vaikka sattumalta toisivat ääniä. Uskon kuitenkin, että näiden ehdokkaiden määrä listassa on pieni. Suuri osa ehdokkaista on mitä luultavimmin lukenut teesit ajatuksella, mutta voi toki käsittää ne hyvin eri tavalla. Joillekin ne sekoittuvat yleisiin tasa-arvon, hyvinvoinnin ja kestävyyden tavoitteisiin. Joillekin ne liittyvät ”kohtuullisuuden” ja kohtuullisen elämäntavan ihanteisiin.

Toivoimme, että allekirjoittajat tietenkin ymmärtävät teeseissä kaikuvan toiveen järjestelmänmuutoksesta ja ajatusrakenteiden muuttamisesta. Siitä, että hyvinvointia tavoiteltaisiin ekologisesti kestävissä rajoissa ja tasa-arvoa vaalien. Ja erityisesti siitä, että vaikka muutos voi tuottaa siirtymävaiheessa myös ongelmia mm. työn murroksen ja rajattomien vapauksien kyseenalaistamisen kautta, tämä ei tee tavoitteista vähemmän välttämättömiä.

Toivoimme, että allekirjoittajat tietenkin ymmärtävät teeseissä kaikuvan toiveen järjestelmänmuutoksesta ja ajatusrakenteiden muuttamisesta

Toivomme, että valitut 13 kansanedustajaa ovat sisäistäneet nämä ajatukset ja haluavat yhä sitoutua niihin. Joka tapauksessa allekirjoittaneiden suuri määrä kertoo, että kohtuuden politiikka herättää kiinnostusta – paljon enemmän kuin uskalsimme odottaa.

Alla lista allekirjoittaneista uusista kansanedustajista vaalipiireittäin. Lisää pohdintaa vaalikampanjan merkityksestä Henri Wimanin tekstissä täällä.

Helsingin vaalipiiri:
Outi Alanko-Kahiluoto, Vihreät
Veronika Honkasalo, Vasemmistoliitto
Mai Kivelä, Vasemmistoliitto
Maria Ohisalo, Vihreät

Uudenmaan vaalipiiri:
Kimmo Kiljunen, SDP
Pia Lohikoski, Vasemmistoliitto

Varsinais-Suomen vaalipiiri:
Eeva-Johanna Eloranta, SDP

Hämeen vaalipiiri:
Tarja Filatov, SDP
Mirka Soinikoski, Vihreät

Pirkanmaan vaalipiiri:
Iiris Suomela, Vihreät
Anna Kontula, Vasemmistoliitto

Savo-Karjalan vaalipiiri:
Krista Mikkonen, Vihreät

Oulun vaalipiiri:
Merja Kyllönen, Vasemmistoliitto

 

Tuuli Orasmaa on Kohtuusliikkeen aktiivi ja oli mukana työstämässä Kohtuusliikkeen vaaliteesejä.